Tämä artikkeli on seitsemäs osa Ollin elämää pintaa syvemmältä käsittelevien artikkelien sarjaa.

• Ensimmäinen osa: Ollin synnintunnustukset
• Toinen osa: Miten löytää oma intohimo elämässä?
• Kolmas osa: Uusi tapa nähdä oma tulevaisuutensa
• Neljäs osa: Miten uudistaa elämänsä kertaheitolla?
• Viides osa: Mitä voimme oppia meitä ärsyttäviltä ihmisiltä?
• Kuudes osa: Mitä on rohkeus?
• Seitsemäs osa: Mitä paha olosi voi sinulle opettaa?
• Kahdeksas osa: Mitä jos kaikkein salatuin ja häpeällisin asia on kaikkein kauneinta sinussa?

“Jos tuot esiin sen mitä on sisälläsi, se mitä tuot esiin, pelastaa sinut. Jos et tuo esiin mitä on sisälläsi, se mitä et tuo esiin, tuhoaa sinut.”
–Jeesus Nasaretilainen

”Minä alan pitää sinusta. Sinä et pelkää olla täydellinen kusipää muiden edessä.”
–Georgio Porgie, pelihahmo Wolf Among Us -pelissä

Kirjoitin viime arkkelissani negatiivisten tunteiden käsittelystä ja kohtaamisesta. Tässä artikkelissa kerron siitä miten olen saanut käsiteltyä omia negatiivisia tunteitani. Koen, että negatiivisten tunteiden käsittely on aihe, josta haluan kirjoittaa.
Olen törmännyt niin paljon masentuneisuuteen ja pahaan oloon sellaistenkin ihmisten osalta (tai ehkä varsinkin heidän osaltaan), jotka elävät ihmissuhteineen ja työ- ja opiskelumenestyksineen kadehdittavan oloista elämää. Haluan myös kertoa enemmän rosoisesta itsestäni; en halua jäädä inspiroivaksi kiiltokuvapojaksi, vaan antaa itsestäni aidomman ja syvemmän kuvan ihmisenä.

 

Laajemman tunneskaalan ja aitouden puolesta

Olen viime aikoina, viimeisinä vuosina elämässäni, tottunut ja totuttautunut olemaan mukava ja miellyttävä ihminen, jonka seurassa ihmisillä on ollut hauskaa – tämä ainakin on ollut pyrkimykseni. Onneksi olen saanut myös rehellisiltä ystäviltäni palautetta siitä, että välillä olen vaikuttanut todella oudolta ja erikoiselta ja itsekkäältä ja ärsyttävältä ihmiseltä.

Olen lukenut paljon kirjoja sosiaalisuudesta ja ihmissuhteista ja olen opetellut paljon erilaisia vuorovaikutustaitoja. Osaan jutella uusille ihmisille ja vitsailla heidän kanssaan, ja koen osaavani olla mukava ihminen.

Mutta vasta viimeaikoina olen huomannut minkälainen vankila mukavana ihmisenä oleminen voi paikoitellen olla. Sillä minä, aivan kuten kaikki muutkin, tunnen myös negatiivisia tunteita: pelkoa, kateutta, suuttumusta, ärsyyntymistä, itsekkyyttä (onkohan tämä edes tunne?). Epäilen itseäni ja omia kykyjäni ja aika ajoin mietin, että onko minusta mihinkään.

Kuka minä olen inspiroimaan muita, jos oma elämäni ja psyykeenikin tuntuu olevan solmussa? Olen pyrkinyt niin paljon olemaan hyvä ja miellyttävä ihminen, että olen ollut viimeaikoihin asti sokea sille, millaisen psyykkisen hinnan tällaisesta alati mukavana ihmisenä olemisesta voi joutua maksamaan.

”Jotta puu voi ulottua taivaisiin, täytyvät sen juuret kurottua helvettiin.”

Niin sanotun pimeydyn hyväksyminen on asia, jota monen – minun mukaan lukien – on vaikea hyväksyä itsessään, mutta tätä hyväksymisen polkua olen viimeaikoina alkanut kulkea. Olen saanut sisäistetyksi sitä totuutta, että vaikka pyrinkin olemaan hyvä ihminen, myös minä saan myös suuttua, ärsyyntyä, olla välillä pikkumainen ja välillä suorastaan pelkuri.

Myös minä saan tuntea kateutta ja alemmuuskomplekseja, olla välillä laiska ja aikaansaamaton ja kaikkea muuta kuin inspiroiva ihminen.Sillä sitä minä ennen kaikkea olen – ja haluan olla – ihminen, enkä vain pinnallisen positiivinen hymyilevä kiiltokuva. Ja tämä niin sanottu pimeän puolen hyväksyminen on myös ainut tie psyykkiseen tasapainoon ja itsensä rakastamiseen.

Jos en hyväksy jotain puolia itsessäni, pakenen niitä lopunikääni enkä ikinä opi rakastamaan rumuutta paitsi itsessäni, myös muissa ihmisissä.Tähän polkuun liittyy myös vahvasti oman seksuaalisuutensa hyväksyminen, kohtaaminen ja esiintuominen. Moni mies tai nainen ei ikinä opi rakastamaan omaa seksuaalisuuttaan, vaan peittelee ja häpeää sitä.

Niin ehkä minäkin ennen, mutta tästä häpeästä ja peittelystä olen nyt päättänyt luopua.

Tämä kaikki itsensähyväksymisen tie on myös vaatinut uudenlaisten käytösmallien ja keskustelutaitojen omaksumista. Olemalla pelkästään mukava ihminen, en ole pitkään aikaan kunnolla vaikkapa riidellyt rakentavasti tai uskaltanut ilmaista ärtymystäni.

Viime aikoina olenkin haastanut itseni kertomaan omista ärtymyksen, mustasukkaisuuden ja loukkaantumisen tunteista muille rakentavalla tavalla ketään syyttämättä. Olen pohtinut seuraavanlaisia kysymyksiä. Miten voin tuoda esiin omia negatiivisia tunteita purkamatta niitä epäreilusti muihin?

Miten voin käsitellä asiat kypsästi ja rakentavasti? Miten voin aidosti kohdata itseni ja muut ihmiset ympärilläni? Miten hyväksyä kaikki omassa itsessä ilmenevät tunteet – miten ilmaista ne itselle ja toiselle ketään, myöskään omaa itseäni, syyttämättä?

 

Demonien metsästäjät

Arvelin, että itse tuskin paineskelin yksin näiden kysymysten saati sitten oman itseni kokonaisvaltaisen hyväksymiseni kanssa ja että ehkä voisin näitä asioita muiden kanssa käsittelemällä, helpottaa paitsi omaa, myös muiden oloa. Olen saanut huomata, etten tosiaankaan ole tällaisten kysymysten kanssa yksin.

Ollessani feissarina HelsinkiMissiolle puhuin viikoittain kaduilla kymmenille, jopa sadoille, ihmisille sen asian puolesta, että nuorten miesten yleisein kuolinsyy Suomessa on itsemurha. Olen kuullut, että tutkimusten mukaan suurin osa naisista (miehille tehdyistä tutkimuksista en tiedä) ei ole tyytyväisiä omaan kehoonsa ja että syömishäiriöiden ja masennusten määrä kasvaa koko ajan.

Olen kuullut anonyymisti tarinan upeasti kirjoittaneesta usean laudaturin ylioppilaasta, joka ylioppilaskirjoitusten jälkeen viilsi ranteensa auki. Vastikään katsomassani TED-puheessa valtavan rikas ja hyvän työpaikan saanut ihminen kertoi yrittäneensä itsemurhaa.

Kirjassaan Hardcore Zen Brad Warner kertoo, että yhteiskunnassa vallitsevasta pahasta olosta todentavat myös monet yritysjohtajien itsemurhat ja musiikkitähtien yliannostukset. Tiedän paljon terapiassa käyviä ihmisiä ja olen itsekin joskus miettinyt terapeutin luokse marssimista. Olen tallentanut kännykkääni HelsinkiMission kriisipuhelimen numeron (045 341 0583, päivystys ti ja to klo 9-13) kaiken varalta.

Niinpä sitten, koska pelkästään lenkkeilyn aloittaminen ei itsessään ole riittänyt tunteideni purkamiseen, aloitin toisenkin projektin omien tunteitteni käsittelyä varten. Tein teon, jota en olisi vuosia sitten uskaltanut ikinä tehdä: perustin demonipiirin!

Demonipiiri on itse keksimäni termi – se tarkoittaa pientä ihmisryhmää (3-5 henkeä), jotka kokoontuvat yhteen käsittelemään yhdessä omia sisäisiä demoneitaan ja negatiivisia tunteitaan. Piirin tarkoitus on, että jokainen piiriin osallistuja saa kokoontumisen aikana puoli tuntia aikaa kertoa keskeytyksittä mistä ikinä haluaakaan, mielellään elämänsä ja mielensä demoneista.

Tarkoitus on, että tämän puolen tunnin aikana ihmiset voivat puhua asioista, joista hei eivät ole ehkä ikinä puhuneet. Puoli tuntia on pitkä aika, moni ei välttämättä ole elämässään koskaan puhunut henkilökohtaisista asioista toiselle niin pitkään. Se, että kaikille taatan samanmittainen puheenvuoro eliminoi myös yleensä sosiaalisissa tilanteissa ilmenevän kilpailuasetelman.

Kenenkään ei tarvitse taistella huomiosta; kaikkia kuunnellaan tarinasta tai sosiaalisesta luonteesta tai taidoista riippumatta. Liitän alle pienen katkelman haasteporukalle kirjoittamastani Demonipiiri-muistiosta.

”On parempi sytyttää kynttilä kuin kirota pimeyttä.”

”

Miksi demonipiiri?

Meillä kaikilla ihmisillä on omat epävarmuutemme ja epäilyksemme, joita emme soisi kaikkien kuulevan. Meillä ihmisillä on omat pelkomme, toiveemme ja tunteemme. Kaikki me ihmisinä haluamme tulla nähdyksi, kuulluksi ja ennen kaikkea ymmärretyksi ja hyväksytyksi omina itsenämme.

Se, miten omia tunteitaan käsittelee ja kohtaa, on yksi elämää paljon määrittävä tekijä. Moni päätyy, parempien keinojen ollessa pois ulottuvilta, purkamaan menneisyydestään johtuvaa ahdistusta väkivallan tai alkoholin kautta (tämäkin on okei, jos väkivalta kohdistuu nyrkkeilysäkkiin ja jos alkoholin juominen pysyy aisoissa).

Moni vetäytyy yksinäisyyden ja itsesäälin kuoreen – jopa loppuelämäkseen. Moni päätyy käsittelemään tunteitaan muun muassa luomisen ja taiteen kautta. Mahdollisia muita itseilmaisukanavia tunteille voivat olla seksi ja esiintyminen kaikissa muodoissaan – sekä keskusteleminen ja kuulluksi tuleminen.

Demonipiiri haluaa tunteiden käsittelyyn ja itsetuntemuksen lisäämisen oman keinonsa – mahdollisuuden puhua samoja asioita käsittelevien ihmisten kanssa keskeytyksettä ja ilman pelkoa tuomituksi tulemisesta. Demonipiiri  kutsuu ihmisiä yhteen keskustelemaan oman elämänsä syvyyksistä. Tarkoituksena ei ole neuvoa tai auttaa tai pelastaa ketään tai kantaa vastuuta kenenkään hyvinvoinnista.

Tarkoitus on vain kokoontua yhteen ja kohdata ja kuunnella, sillä usein pelkkä omista asioista puhuminen, niin että joku kuulee, selventää ajatuksia ja auttaa puhujaa löytämään ratkaisun omaan ongelmaansa. Omista asioista puhumalla voit päästä elämäsi ongelmakohdissa eteenpäin ja muita kuuntelemalla voit oppia paljon elämästä ja ihmisyydestä – ja myös kuuntelemisen taidosta itsessään.

Nämä asiat kantavat varmasti pitkälle elämässä. On osallistujien itsensä sovittavissa haluavatko he, että piirin asioita saa jakaa anonyymisti myös piirin ulkopuolella vai pidetäänkö kaikki keskustelut piiriläisten välillä. Vähintään kolmen ihmisen osallistuminen takaa sen, että jos jonkin tarinat muodostavat rankoiksi kuulla, voivat vähintään kaksi muuta kuulijaa purkaa näitä tunteita keskenään myös piirin ulkopuolella.

”

 

Pahan olon tuolla puolen

Miten nämä kaikki asiat liittyvät oman intohimon löytämiseen elämässä? Olen aikaisemmissa artikkeleissa toitottanut sitä, miten omat unelmat ja intohimot voivat löytyä niin miellyttävien asioiden kuin pelkojen ja ärsyttävienkin asioiden takaa.

Itsensä kokonaisvaltainen hyväksyminen ja oman pimeän puolen käsitteleminen voikin helposti paljastaa itsestä täysin uusia näkökulmia, jotka voivat johtaa uudenlaisiin ideoihin ja näkemyksiin elämästä ja omasta itsestä.

Oman pimeän puolensa käsitteleminen myös parantaa hyvää oloa ja helpottaa muidenkin pahaa oloa. Koko tämän postauksen kirjoittaminen on ollut itselleni erittäin terapeuttista ja helpottavaa! Oman pimeän puolen kohtaaminen myös kysyy ja kasvattaa rohkeutta, joka on ominaisuus, jota tarvitaan intohimoisen elämän elämisessä.

Olen kolmen tuttavani kanssa istunut kolmessa-neljässä demonipiiritapaamisessa ja asioista keskustelu – ja oikean kuuntelemisen tärkeyden huomaaminen – on ollut kaikille silmiäavaavaa ja helpottavaa. Samalla olen tuntenut itseni etuoikeutetuksi, sillä olen päässyt demonipiirin kautta näkemään ihmisistä puolia, jotka harvoin pääsevät esille normaalimmissa vuorovaikutustilanteissa.

Olen demonipiirin kaltaisten keskustelujen myötä päässyt muun muassa päässyt näkemään äärimmäisten tyyliteltyjen ja coolien ihmisten julkisivun taakse, suoraan heidän pelkoihinsa ja epävarmuuksiinsa. Olen nähnyt rumuutta tehneissä ihmisissä suurta kauneutta.

Olen nähnyt ujoissa ja hiljaisissa ihmisissä suurta vahvuutta. Kaikilla meillä on oma pimeä puolemme ja omat epävarmuutemme. Seuraavassa artikkelissani kerron ihmisistä, jotka ovat onnistuneet luomaan oman juttunsa pimeän puolensa kohtaamisen kautta. 

”Ei ole olemassa ketään ketä et voisi rakastaa kuultuaan heidän tarinansa.”

 

Lukijalle

1. Mitä keinoja sinulla on epävarmuuksien ja pahan olon käsittelyyn?

2. Uskallatko olla rehellinen itsellesi ja myöntää jos sinulla on paha olo?

3. Lue Mark Mansonin kirjoittama valaiseva artikkeli oman intohimon löytämisestä.

”Ja mitä Bukowski ymmärsi, enemmän kuin useimmat, että sen tekeminen mitä rakastaa ei tarkoita sitä, että rakastaisi sitä mitä tekee kaiken aikaa. Rakkauteen liittyy luontainen uhrautuminen. Aivan kuten puolison valinnassa, kyse ei ole siitä, että valitsisi puolison, joka tekisi meidät onnelliseksi koko ajan, vaan siitä, että valitsee puolison, jonka kanssa haluaa olla silloinkin kun hän ärsyttää meitä.”
-ote Mark Mansonin artikkelista

 

Seuraava artikkeli

• Mitä jos kaikkein salatuin ja häpeällisin asia on kaikkein kauneinta sinussa?