#2: Sarjakuvien lumoava maailma

Tänään haastattelin Missä näet kauneutta? -haasteessani Pekkaa, 24-vuotiasta kemian ja  fysiikan opiskelijaa, joka on myös innokas piirtäjä ja sarjakuvaharrastaja. Olemme Pekan kanssa vanhoja kollegoita, feissasimme joskus yhdessä HelsinkiMissiolle. Itselleni sarjakuvien maailma aukesi joitakin vuosia sitten toden teolla kun löysin maailman Aku Ankkojen, Lucky Lukejen ja Asterixien tuolta puolen.

Hoksasin, että sarjakuvat saattoivat olla todella upeita tarinoita kertovia ja isoja teemoja käsitteleviä taideteoksia, esimerkkinä vaikkapa Craig Thompsonin eeppinen monisataasivuinen teos Habibi. Englannin kielessä voidaan erottaa toisistaan sanat comic ja cartoon sekä graphic novel, joista kaksi ensimmäistä tarkoittavat enemmän perinteistä yllämainittujen sarjakuvien tapaista kuvaa.

Termi graphic novel (vapaasti suomennettuna graafinen romaani) taas kuvaa kokonaista sarjukuvan keinoin kuvitettua kirjaa. Termien käyttö on tilannekohtaista eivätkä rajat ole aina selviä. Kuunnellessani Pekan selostusta sarjakuvista huomasin olevani vaikuttunut hänen tietämyksestään ja aidosta mielenkiinnosta sarjakuvamaailmaa kohtaan.

Sainkin kuunnellessa huomata olevani matkalla uuteen minulle maailmaan.

 

Voitko avata minulle sarjakuvien maailmaa ja sitä miten itse löysit tämän maailman?

”Aku Ankkaa olen aina lukenut ja tästä maailmasta erottui nopeasti pari minua erityisesti kiehtonutta nimeä, Don Rosa ja Carl Barks. Carl Barksin arvoa piirtäjänä ei voi yliarvioida, hän aloitti Aku Ankkojen piirtämisen 40-luvulla ja jatkoi ankkojen parissa aina 60-luvulle asti.”

Pikahaku internetin maailmaan paljastaa Barksin luoneen paljon Aku Ankan maailmaa: hänen luomukseen ovat muun muassa asuinpaikka Ankkalinna sekä monet sen hahmot kuten Roope Ankka, Pelle Peloton, Milla Magia ja Kulta-Into Pii.

”Tähän aikaan akkareissa luki kaikissa vain Walt Disneyn nimi ja sarjakuvaskeneä naiivit ihmiset luulivatkin, että Disney itse piirsi kaikki sarjat. Alaa tuntevat fanit tunnistivat kuitenkin pian Barksin omanlaisensa piirustustyylin ja halusivat selvittää kuka tämä piirtäjä oli.

Barks oli aika introvertti kaveri, eikä hän pahemmin halunnut tuoda itseään esille. Suomeen hänet saatiin käymään kerran,” jatkaa Pekka selostustaan ja myöntää itsekin tunnistavansa Barksin piirustustyylin. ”Barksin vaikutus onkin levinnyt laajalle. Japanilainen piirtäjä, Osamu Tezuka, jota pidetään japanilaisen mangan kummisetänä ja jonka perintöä nykymangankin sanotaan olevan, oli inspiroinut Karl Barksisista.

Don Rosa puolestaan yhdisti paljon historiaa ja kulttuuria sarjakuviinsa, hänen ankkatarinoidensa kautta opin muun muassa perusteita temppeliritareiden legendasta.” Pikainen haku Rosan maailmaan paljastaa Rosan ammentaneen aiheita ankkatarinoihin muun muassa voodoosta, hindulaisuudesta, Kalevalasta. Don Rosa on myös lukeutunut Carl Barksin ihailijoihin. Lisää mielenkiintoista miehestä löytyy vaikkapa Wikipediasta.

”Tezuka lähetti Carl Barksille kerran kiitokseksi sittemmin klassikoksi muodostuneen uuden vuoden kortin, jossa Tezukan oma luomus Astro Boy halaa Aku Ankkaa. Astro Boyhan on Japanissa sitä mitä Teräsmies lännessä samalla tapaa kuin Tezuka toinen luomus Black Jack onJapanin Batman.

Mielenkiintoisena sivuhuomiona mainittakoon, että Tezuka oli alkuperäiseltä ammatiltaan lääkäri ja että myös Black Jack on freelance-lääkäri, joka tekee välillä lääkärikeikkoja isoista summista. Tezuka oli muuten todella monipuolinen piirtäjä, hän piirsi monia eri tyylejä: scifiä, nuorille tytöille suunnattua mangaa (tämä tyylilaji on myöhemmin saanut nimen showjo), historiallista mangaa…

Eteenpäin harrastuksessani. Tosiaan yläasteella aloin sitten lukea mangaa. Monilla nuorille Hopeanuoli oli tällainen portti mangan maailmaan, itsekin sitä koitin, mutta en siitä niin innostunut. Dragon Ball sen sijaan iski minuun ja kovaa, Näin jälkeenpäin katsoen Dragon Ball on rehellinen mättösarja ja edelleen nostalgisoin sarjaa sitä miettiessäni.”

”Mangaa olen lukenut siis jokseenkin paljon ja tiedän siitä jotain, mutta esimerkiksi eurooppalaista sarjakuvaa voisin lukea paljon enemmänkin. Olen viimeaikoina myös tutustunut paljon amerikkalaiseen supersankarigenreen. Se on välillä lapsellista, mutta tässäkin lajissa on omat helmensä ja supersankarisarjat toimivat nimenomaan hahmojensa kautta.

Esimerkiksi Batman on siitä hirveän hyvä, että siinä kaikki lepakkomiehen vastustajat ja pahikset ovat psykologisia rikollisia – joko älykkäitä tai psykologisia aseita käyttäviä pahiksia tai jollain tavalla särkyneitä ihmisiä. Myös Batmanin ja Jokerin suhdetta kuvataan mielenkiintoisesti.

Jossain sarjakuvissa on tuotu ilmi näkemys siitä, että Batman ja Jokerin ovat toistensa vastapuolia, jopa riippuvaisia toisistaan ja että koko Jokeria ei olisi/voisi olla olemassa jos ei Batmaniakaan olisi. Batmania on varioitu myös mielenkiintoisella tavalla.

Olen myös lukenut Batmanista version, jossa Charles Dickensin saituri Scroogesta kertova klassikko Joululaulu on sovitettu Batmaniin. Klassisessa tarinassahan melko masentunut ja itsekeskeinen saiturihahmo kohtaa jouluyönä kolme haamua, menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden haamut, jotka kaikki saavat hänet näkemään hänen elämänsä uudesta näkökulmasta.”

”Batman-versiona Lepakkomies kuvataan kyynisenä ja masentuneena ihmisenä, joka suree avustajansa Robinin menetystä. Jouluyönä Batmanille ilmestyy ensiksi Kissanainen, joka muistuttaa häntä vanhoista hyvistä ajoista Robinin kanssa.

Nykypäivän hahmoa edustaa sovituksessa Teräsmies, joka vie Batmanin lentoretkelle ympäri kaupunkia ja tulevaisuuden hahmoa kuvastava Jokeri puolestaa kukistaa Batmanin ja hautaa tämän elävältä, jolloin Batman joutuu kaivautumaan maan alta takaisin henkiin maan pinnalle.”

Batmanien pahishahmojen lisäksi mielenkiintoisen tutkielman ihmismielen pimeisiin puoliin ja moraalisiin ongelmiin tarjoaa myös Monster-sarja. Siinä eräs äärimmäisen lahjakas nuori kirurgin alku joutuu leikkausoperaatioon, jossa hänen pitäisi leikata köyhästä taustasta tuleva mies.”

”Kirurgi on pelastamaisillaan köyhän miehen henkeä kunnes leikkaussaliin tuodaan kuuluisa oopperalaulaja ja kirurgi saa määräyksen jättää köyhästä taustasta tuleva mies kuolemaan siirtyäkseen pelastamaan oopperalaulajan henkeä – hänen pelastamisensahan merkitsee sairaalalle parempaa julkisuutta, jolloin saadaan lisää rahoittajia ja asiakkaita.”

”Kirurgi kohtaa kuolleen miehen järkyttyneen vaimon murtuu tekemästään valinnasta. Seuraavan vastaavaan tilanteeseen jouduttuaan nuori kirurgi kieltäytyy toimimasta omatuntoaan vastaan ja uhmaa määräyksiä ja sairaalan sääntöjä. Nuori päähän ammuttu poika jää henkiin ja pormestari kuolee… ja kirurgi saa  huomata urakehityksensä ja työnsä olevan kuollut unelma ottaessaan pomoltaan haukkuja ja uhkailuja vastaan.

Asiaa mutkistaa se kun kirurgin pelastama poika pakenee sairaalasta ja pian kaupungissa alkaa tapahtua paljon murhia, joihin poikaa alotaa epäillä. Kenet kirurgi onkaan mennyt pelastamaan ja kuka tämä poika edes on? Mielenkiintoinen kissa-hiiri-leikki voi alkaa. Monterissa on mielestäni jotain hyvin Dostojevskimaista.

Monster-sarjan luoja, piirtäjä ja käsikirjoittaja Naoki Urasawa, on Monsterissa tehnyt vähän kuin omanlaisensa version Tezukan mangasta MW:stä. MW kertoo katolisesta papista, joka on entisessä elämässään vaikuttanut yhden pojan kehittymisessä empariakyvyttömäksi psykopaatiksi ja hän on kouluttautunut papiksi ettei aiheuttaisi enempää harmia maailmaan.

Mutta pojan ja papin suhdekaan ei ole aivan niin yksinkertainen kuin ensisilmäyksellä voisi ajatella… MW-sarja on mielestäni yksi Tezukan parhaimmista luomuksista.”

 

Miten koet piirtämisen? Miksi juuri sarjakuvat tuntuvat sinulle niin tärkeiltä?

”Piirtäminen on minulle tapa ilmaista itseäni. Haluaisin ajatella, että piirrokseni toimisivat käyntikorttina ihmisten sydämiin. Ihminen piirtää mitä piirtää ja ne jotka hänen tyylistään tykkäävät, tykkäävät. Ne jotka eivät tykkää, eivät sitten tykkää, kaikkia ei voi palvella. Tykkään paljon myös elokuvista ja romaaneista.

Olen piirtänyt pienestä pitäen. Pienenä piirsin aluksi todella paljon lintuja, en oikein itsekään tiedä miksi. Tästä siirryin muihin lentäviin härveleihin kuten lentokoneisiin, ilmalaivoihin… Sarjakuva edustaa minulle romaanin ja elokuvan välimuotoa. 

Sarjakuvalla kykenee ilmiasemaan asioita, joita romaanilla ei, esimerkiksi ilmeitä ja eleitä. Ja sarjakuvalla voi myös ilmaista asioita, joita elokuvissa ei voi: sarjakuva kestää pitkiäkin tekstiosuuksia ja esimerkiksi sivujen taitolla ja ruutujen sommittelulla voi kikkailla paljon.

Esimerkiksi legendaarisen Sandman-sarjan ilmiömäinen piirtäjä J. H. Williams III leikitteli ruutujakojen kanssa todella paljon. Sarjakuvissa on mediana myös elokuvia pienempi budjetti, joten niitä on helpompi ja halvempi tehdä kuin elokuvia.”

”Kaikilla ihmisillähän on jotain alueita tai asioita, joihin hän on syventynyt tavallista enemmän. Itselleni tällaisia asioita ovat muun muassa juuri kirjat ja sarjakuvat – sarjakuvat senkin takia, koska tykkään itse piirtää. Piirrän paljon. Kun katson hyviä elokuvia tai luen hyviä kirjoja tai sarjakuvia, tulee minulle olo, että hei minäkin haluan tehdä jotain tuon tyylistä; luoda jotain, jossa näkyy millä tavalla minä näen maailman.

Sarjakuva on minulle tähän kaikkein ideaalein väylä: koen olevani jokseenkin hyvä piirtäjä ja minulla on kykyä kertoa tarinoita. Toisaalta voin myös katsoa elokuvia ja miettiä millaisia elokuvia itse tekisin. Sarjakuvista toisaalta puuttuu esimerkiksi yksi elementti, joka elokuvissa on: musiikki. Tämäkin elementti voidaan ottaa mukaan tekemällä sarjakuvia elektronisesti ja tällaista suuntausta onkin maailmalla jo nähty.

Tulevaisuudessa haluan tehdä sarjakuvia ja julkaista niitä ja mahdollisesti myös kirjoittaa ja julkaista kirjoja. Koulutukseltani minusta tulee fysiikan ja kemian opettaja. Olen nytkin julkaissut piirroksiani DeviantArtissa, mutta olen huono markkinoimaan itseäni. Tämä tuntuu olevan monien luovien ihmisten ongelma, huono taito markkinoida omaa itseään.

Välillä sitten jotkut ei-niin-taitavat taiteilijat taas menestyvät hyvin kun he osaavat markkinoida itseään hyvin. Esimerkiksi Walt Disney ei itse ollu mikään niin ilmiömäinen piirtäjä, mutta hän osasi löytää ja piiskata taiteilijoita ja tuottaa rahaa.”

 

Mitä sarjakuvia suosittelisit uusille lukijoille?

”Kaikki mitä yllä on jo mainittu, ovat hyviä sarjakuvia. Ihmisille, jotka eivät ole koskaan juurikaan lukeneet sarjakuvia, voisin suositella Neil Gaimanin klassikkosarjaa, Sandmania, vaikka se aiemmin jo mainittiinkin. Moni sarjakuvia lukematon ihminen, etenkin naispuoliset lukijat, ovat tykänneet Sandmanista.

Sandman on kunnianhimoinen sarja, jonka maailma sulkee sisäänsä monia eri mytologioita ja koko DC:n universumin. DC Comics on siis yhdysvaltalainen sarjakuvayhtiö, joka on julkaissut paljon (supersankari)sarjakuvia, muun muassa Batmania ja Teräsmiestä.Sandman-sarjassa on ylipäätään valtavasti kulttuuriviittauksia, muun muassa Shakespeareen viitataan usein. Sarja aukeaakin ihan eri tavalla (populääri)kulttuuria tuntevalle ihmiselle.”

”Myös Sandmanin Kuolema-hahmo on todella mielenkiintoinen. Se ei ole kliseinen viikate kädessä mustan viitan alla lojuva luuranko, vaan jotain aivan muuta. Toinen laadukas ja vastaavanlainen täynnä kulttuurillisia viittauksia täynnä oleva Alan Mooren sarja Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Pidin myös israeliliasesta Persepolis-sarjakuvasta ja sen pohjalta tehdystä elokuvasta.

Alan Moore on yksi sarjakuvamaailman tämän hetkisistä superjulkkiksista, hänen sarjakuviinsa perustuvat muun muassa elokuvat V niin kuin verikosto ja Watchmen. Ennen Moorea vastaavassa superjulkkiksen asemassa ja maineessa ovat olleet muun muassa Carl Barks (joka sai maineensa jälkijunassa kun ihmiset alkoivat hoksata mitä kaikkea vaikuttavaa mies on tehnyt) sekä Stan Lee ja Jack Kirby.

Lee ja Kirby loivat yhdessä monia tunnettuja supersankarihahmoja, oikeastaan lähes kaikki Marvel-hahmot kuten Hämähäkkimiehen, Hulkin ja ihmeneloset,”

Haastattelun ja näkemisen aikana keskustelin Pekan kanssa myös paljon animesta ja japanilaisen elokuvan merkkipaalusta, elokuvayhtiö Studio Ghiblistä. Tässä haastattelussa käsittelen vain sarjakuvien maailmaa, jonka pintaa pääsin vasta raapaisemaan. Sarjakuvista kiinnostuneille lukijoille myös netti on pullollaan listauksia erilaisista lukuvinkkejä:

• GQ:n lista 20 sarjakuvasta, jotka jokaisen pitäisi lukea
• RollingStonen lista 50 parhaasta ei-supersankarisarjakuvasta
• ForbiddenPlanetin suosituslista 50 parhaasta sarjakuvasta
• Wikipedian lista palkintoja voittaneista sarjakuvista

Kiitoksia paljon haastattelusta Pekka ja tsemppiä tarinoiden luomiseen ja piirtämiseen!