Unelmahaastattelu #7: Heidi Nummi

Törmäsin ensimmäisen kerran Heidiin monta vuotta sitten kun molemmat olimme kesätöissä varainkerääjinä eri järjestöille ja yritimme löytää Narinkkatorilta lahjoittajia edustamillemme yhdistyksille. Joidenkin mutkien kautta päädyimme vuosia myöhemmin kämppiksiksi samaan seitsemän hengen kimppakämppään, josta olemme molemmat jo muuttaneet pois. Kämppiselämän aikana on ollut hienoa inspiroitua Heidin (matka)tarinoista ja nyt kun Heidi sai ensimmäisen kirjansa julkaistua, päätin pyytää häntä myös Dreamspiren unelmahaastatteluun. Lähes kaikki haastattelun kuvat on otettu Heidin blogista. Aiemmin julkaistut haastattelut löytyvät alta:

• Musta Barbaari, Dreamspire-unelmahaastattelu #1
• Esko Valtoja, Dreamspire-unelmahaastattelu #2
• Annakaisa Anttila, Dreamspire-unelmahaastattelu #3
• Alain Robert, Dreamspire-unelmahaastattelu #4
• Taylor Stevens, Dreamspire-unelmahaastattelu #5
  
• Jevgeni Särki, Dreamspire-unelmahaastattelu #6

1. Missä olet elämässäsi ja miten olet päässyt tähän pisteeseen?

Olen julkaissut esikoiskirjani ja jättämässä yliopisto-opinnot taakseni (suoritin juuri kandin tutkinnon maailmanpolitiikasta) – olen lähdössä Himalajalle tiibetinbuddhalaiseen luostariin opiskelemaan Dharmaa, eli Buddhan opetusta, sekä kirjoittamaan toista kirjaani. Tähän pisteeseen päätyminen on ollut hyvin poukkoilevaa ja ennalta-arvaamatonta menoa, joka on vaatinut samoilua, sekoilua ja sooloilua. Aluksihan kaavailin itsestäni suurlähettilästä, joka pitkän uransa päätteeksi istuu mahonkisen kirjoituspöytänsä ääreen ja kirjoittaa maailmanhistorian klassikon diplomaatin urastaan.

Nyt olen tässä – en järin diplomaattisena. Pelastukseni on ollut se, etten koskaan ole ollut erityisen hyvä huijaamaan itseäni: diplomaattihuijaus kuivui kasaan aika nopeasti, enkä pystynyt enää teeskentelemään itselleni enkä kenellekään muullekaan.

 

2. Mitä elämää muuttavia hetkiä sinulla on ollut?

Se kun päätin ensimmäisenä yliopistovuotenani eräänä yönä hetken mielijohteesta ottaa opintolainaa ja lähteä pikalähdöllä Kiinaan. Niin tein, ja sille teille jäin – tosin nyt Kiinassa on tullut asuttua yhteensä jo melkein kaksi vuotta, ja siitä on tullut toinen kotini. Tällä hetkellä sydän halajaakin juuri sinne Himalajalle. Yksi käänteentekevä kokemus oli se kun eksyin pienessä mongolialaisessa kylässä tiibetinbuddhalaiseen temppeliin ja asuin siellä muutamia päiviä.

Aluksi inhosin temppelielämää ja säyseän leppoisia munkkeja; omassa mielessäni mourusi ja myllysi. Mutta buddhalaisuus puhui Viisautta, jota olin – tietämättäni – etsinyt koko elämäni. Ja kun tajusin etten tee yliopistotutkinnolla näillä näkymin mitään, uskalsin päästää irti ja tehdä päätöksen lähteä Himalajalle tekemään sitä, mikä on itselleni kaikkein oleellisinta: meditoimaan, samoilemaan vuorille ja kirjoittamaan.

 

3. Minkälaisia pelkoja sinulla on elämässäsi?

Sama epäonnistumisen pelko ja epävarmuus minussa velloo kuin kaikissa muissakin. Mutta buddhalaisella tielläni olen oppinut käyttämään pelkoa ja epävarmuutta työkaluinani; kaikkea mielessä esiintyvää materiaalia voi käyttää peilinä, kun oppii olemaan samaistumatta liikaa siihen mitä mielessä liikkuu. Hiljalleen sitä huomaa miten pelolla ei enää ole samanlaista valtaa kuin ennen – pelon tunne tulee ja menee ihan kuten vuodenajatkin, eikä minulla ole varsinaisesti minkäänlaista tarvetta yrittää estää tätä tunnettakaan tulemasta. Jokaisella vuodenajalla on oma roolinsa.

Yhtä asiaa minun on edelleen kuitenkin aika vaikea kohdata: kritiikkiä kirjoituksistani, tai ylipäänsä sitä että kirjoituksiani luetaan. Ensireaktioni toisten lukiessa tekstejäni onkin lähes poikkeuksetta se, että minun tekee mieli sukeltaa peiton alle potemaan väärinymmärretyn taiteilijan tuskaa. Ala-asteikäisestä aina lukioon saakka luikin yleensä vessaan piiloon, kun kirjoituksia alettiin äikäntunnilla lukea ääneen – tai jättäydyin koulusta kokonaan pois, jos tiesin että aineenlukua on tiedossa. Mikään tässä maailmassa ei ole saanut allekirjoittanutta yhtä kylmänhikiseen tilaan – on jännittänyt niin paljon, että on oksettanut.

Mutta ehkä alan nyt tässä pikkuhiljaa ymmärtämään, ettei yksikään kirjoitus ole lähtökohtaisesti huono tai hyvä – ihmiset syttyvät vaan niin kovin erilaisista jutuista. Ja se, että ihmiset ihan todella lukevat ja kommentoivat minun juttujani, jos niitä julkaisen – sehän on koko homman idea. Välillä täytyy edelleen kuivailla kylmää hikeä otsalta, mutta kyllä tässä pärjätään!

 

4. Mitä todella huonoja hetkiä sinulla on ollut elämässäsi ja miten olet päässyt näiden hetkien yli?

Se hetki kun jäin Kazakstaniin loukkuun laittomana alienina ja jouduin lähes vankilaan. Kaiken tämän seurauksena jouduin vuoden kestävään velkakierteeseen, jota selvittelin samalla kun kärsin massiivisesta eksistentiaalisesta kriisistä: minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, että mitä hittoa teen mun elämälläni. Ajauduin limboon, jossa pyörin hyvin pitkään. Näistä asioista ei voi varsinaisesti päästä yli – vaikeita hetkiä ja tilanteita tulee ja menee.

Yksi vaikea hetki on lisäksi ollut se kun pitkäaikainen kumppanini sairastui psykoosiin ja heilui pitkin maita ja mantuja siinä kunnossa, että pelkäsin nirrin vielä ennen pitkää lähtevän. Psykoosi on siinä mielessä haastava juttu, että potilas itse ei tajua olevansa sairas, vaan kokee olevansa elämänsä kunnossa ja pitää psykoottisia oireitaan normaaleina. Sellaista ihmistä on hyvin vaikea saada houkuteltua hoitoon. Tästäkään ei varsinaisesti voinut päästä yli – piti vain antaa kehityskulkujen tulla siihen pisteeseen, että parantuminen saatiin alkamaan.

“Nothing ever goes away until it teaches us what we need to know”, buddhalainen nunna Pema Chödrön on osuvasti sanonut.

 

5. Mitkä ovat olleet todella hyviä hetkiä elämässäsi?

Kaikki ne hetket, joina mielen jatkuvasti olemassaoloa kyttäävä ja arvosteleva valvontakamera sammuu, ja voi vaan olla: nähdä asiat juuri sellaisina äärettömän hienovaraisina ja hölmöinä juttuina kuin ne todellisuudessa ovat. Siinä lepää omassa tosiluonnossaan – buddhaluonnossaan. Se on täydellisen kirkas, viaton ja viisas tila – jopa siihen asteeseen asti, että sitä voisi kutsua tietynlaiseksi hulluudeksi. Tiibetinbuddhalainen perinne kutsuu sitä hulluksi viisaudeksi (crazy wisdom).

Jos kaivataan jotain vähän konkreettisempaa, niin toki kaikki ne hetket, joissa kulminoituu pitkäaikaisten ponnistelujen tulos: esimerkiksi juuri tuo kirjan julkaisu, ja mahdollisuudet lähteä pitkiksi ajoiksi Aasiaan viipottamaan.

 

6. Jos voisit pyytää kenet tahansa henkilön (myös historiallisen tai fiktiivisen henkilön) kahville kanssasi, kenet pyytäisit?

Dalai Laman. “I’m just a simple monk”, Dalai Lama totesi kun vastaanotti Nobelin rauhanpalkinnon. Itsekin olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei ole mitään inspiroivampaa, kuin olla ihan tavallinen Heidi – ihan tavallisetkin Heidit nimittäin tekevät suuria tekoja silloin kun niitä tarvitaan.

 

7. Onko sinulla julkkisihastuksia?

No se Dalai Lama! Olen myös mielenkiinnolla seurannut Cheekin julkiselämää facebookissa! Cheekillä on aika erilainen meininki kuin meikäläisellä, mutta pidän ihan potentiaalisena mahdollisuutena sitä, että Cheek oikeasti toteuttaa täysillä itseään. Ehkä vielä joskus Cheek innostuu tulemaan minun meditaatio- tahi joogatunnilleni – se voisi tehdä hänelle hyvää!

Erot Cheekkien ja meikäläisten välillä sitä paitsi ovat hyvin pinnallisia – sekundäärisiä. Meillä kaikilla on sama primääritaso, ihmisen perusolemus: jokainen ihminen toivoo onnea ja pyrkii välttämään kärsimystä. Tämä asia yhdistää meidät kaikki ihmiset saumattomasti toisiimme.

 

8. Jos sinun pitäisi oppia yksi uusi taito tai perehtyä yhteen uuteen asiaan, mitä lähtisit opettelemaan?

Olen erakkoluonteinen vuorisaamoja, joka ei osaa sytyttää nuotiota eikä käyttää trangiaa. Tässä on aikamoinen ristiriita, jonka takia olen värjötellyt viluissani ja nälissäni monet illat. Haluaisin siis todellakin oppia ihan kunnon ronskeja erätaitoja. Tykkäisin myös tunnistaa kasveja ja sieniä. Tänä kesänä olen oppinut, että kallioimarteen juurta järsimällä voi tyydyttää akuuteinta lakuhimoa!

 

9. Mitkä asiat (kirjat/levyt/elokuvat ym.) ovat inspiroineet sinua?

Joogien ja munkkien (tai nunnien!) omaelämäkerrat ovat äärettömän inspiroivia, esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa Dalai Laman omaelämäkerta Freedom in Exile ja Swami Raman Living with the Himalayan Masters. Myös Crazy Wisdom -dokumenttielokuva käsitteli kiehtovalla tavalla erään ristiriitoja herättäneen henkisen tien kulkijan elämää.

Ja jos joku meditaatiojehu pystyy olemaan 12 vuotta pienessä himalajalaisessa luolassa meditoimassa ja melkein kuolla joka talvi hapenpuutteeseen, niin eipä tässä meikäläisellä ole juuri hätäpäivää. Tykkään vähän övereista jutuista. Parasta on toki se, että se mikä on toiselle överiä, on toiselle arkipäivää.

 

10. Mitä hyödyllisiä tapoja olet omaksunut elämässäsi?

Dharman! Se on nimittäin Tapa isolla alkukirjaimella – Elämäntapa. Ja myös Kuolemantapa. Ja toinen on keskittyminen, jonka olen oppinut meditaation kautta. Jos pystyy keskittymään kaksi tuntia päivässä pelkkään hengitykseensä, niin ei ole homma eikä mikään keskittyä mihin tahansa muuhunkin juttuun – kirjoittamiseen, esimerkiksi. Luulenpa, että suuri osa ihmisten turhautumisesta ja vaikeudesta saada juttuja tehdyksi johtuu siitä, etteivät nämä pysty keskittymään asioihin, vaan keskittyminen leviää kymmeneen eri suuntaan.

Eläminenhän on aivan äärettömän simppeliä puuhaa, jos kykenee todella keskittymään siihen mitä tekee.

 

11. Mitä neuvoja antaisit tämän päivän nuorille?

Eläkää omaa totuuttanne! Loppupeleissä omaa totuuttaan ei voi paeta, joten mitä pikemmin sitä alkaa elämään, niin sen parempi. Oma totuus on se juttu, jonka kanssa olemista rakastaa niin hulluna, ettei oikeastaan välitä saako kyseisestä tekemisestä minkäänmoista mainetta ja kunniaa, ja onko siinä mitään järkeä tai mieltä. Itselleni tuo juttu on aina ollut kirjoittaminen ja nyt viime vuodet myös meditaatio. Olin tosin pitkään nössö, ja ajattelin että ensin pitänee hankkia hyväpalkkainen ammatti ja tehdä elämänura ennen kuin voi alkaa todella toteuttaa itseään.

Älkää olko yhtä nössöjä kuin minä – se ei nimittäin toimi. Omalta totuudeltaan ei voi piiloutua: joko sitä elää ihan tosissaan, tai sitten sitä elää puolielämää jossa aina säännöllisin väliajoin havahtuu siihen ettei ole rehellinen itselleen ja hampaankolossa on aina jotain kalvamassa. Ja toinen piinkova neuvo: lukekaa minun kirjani! Se on huippuhyvä!

 

12. Mihin keskityt elämässäsi tällä hetkellä – onko sinulla unelmia, joita haluat toteuttaa?

Valmistaudun (lähinnä henkisesti, sen kummempia materiaalisia valmisteluja ei ole) Himalajalle lähtöön – lähtöni on 31. joulukuuta. Pläräilen myös toisen kirjani keskeneräistä käsikirjoitusta ja mietin että tuleeko siitä joskus vielä jotain (tulee, mutta ei vielä). Sisäinen aseistariisunta ja tietoisuuden vallankumous ovat pienen elämäni kutsumus: niitä aion tuputtaa ihmisille kirjojeni ja toivottavasti jatkossa myös meditaatio- ja joogaohjaksen kautta – mieluiten vapaaehtoisesti, mutta tilanteen vaatiessa vaikka väkisin!

 

Kysymyksiä lukijoilta

Ilmoitin facebookissa tekeväni Heidistä haastattelun ja lukijoillani oli mahdollisuus julkaista omia kysymyksiiän, joihin Heidi alla vastaa.

 

”Kiinnostaa että jos matkusti yksin, oliko mitään turvallisuuteen liittyviä haasteita, huolia, tilanteita ym.?”

OLI! Lähes koko ajan ja joka paikassa – yhtään liioittelematta. Isoja ja pieniä. En aio tässä nyt ruveta sen yksityiskohtaisemmin niitä listaamaan – kirjastani löytyy jos jonkinlaista juttua mongolialaisista puukkoäijistä ja vietnamilaisista lääppijöistä. Sen haluan kuitenkin sanoa, että yksikään haaste, huoli tai tilanne ei koskaan ole ollut sellainen, että se olisi lannistanut matkustamisen tarmoa tai haluani.

Kun on voimakas kutsumus johonkin, niin pari puukkoa tai lääppijää ei pidättele! (Joskin toki eläisin mieluusti maailmassa, jossa puukot ja lääppivät kädet eivät heilu solkenaan. Mutta tämä maailma on nyt tällainen kuin se on, ja se on valloittava (ja valloitettava!) kaikesta huolimatta.)

 

”Ihmettelen miksi sinulla on niin kova tarve haastaa itseäsi niin hankaliin tilanteisiin.”

Olen kokenut, että vain haastamalla itseäni ja polkemalla pelkojani ja neuroosejani kumoon olen voinut löytää itseni ja sen kuka todella olen. En missään nimessä sano, etteikö tämä jonkun tapauksessa onnistuisi kotisohvalta käsin: omassa tapauksessani se Todellinen Minä vaan taitaa olla sen verran räyheä olento, että siihen tutustuminen on vaatinut öisissä viidakoissa riekkumista.

Yksi vaikeimmista asioista on ollut päästää irti neuroottisesta tunteesta siitä, että jokin kasvoton, muodoton mörkö nimeltä Yhteiskunta odottaa minulta jotain. Vasta tuosta neuroosista vapauduttuani olen voinut todella ruveta olemaan se kuka olen ja tekemään sitä mitä haluan tehdä.

 

”Eikö ole myös jokseenkin vastuutonta lähteä noinkin rankalle reissulle, jossa asettaa itsensä alttiiksi monenmoisille vaaroille Ja sairauksille ilman kunnon rokotuksia Ja vakuutuksia? Nimittäin jossa jotain sattuu, myös läheiset kärsivät (ja myös maksavat). Ihminen Ei ole saari. Ja siis tykkään kirjasta todella.”

Vastuuttomuus ja riskien ottaminen eivät mielestäni ole sama asia. Elämässä pitää lähes väistämättä ottaa riskejä, jos haluaa lähteä toteuttamaan omaa itseään ja omaa juttuaan – mitään valmista pakettia yhteiskunta ei siihen tarjoa. Vastuuttomuudessahan ei oteta vastuuta mistään, kun taas minä otan aivan täyden vastuun omasta jutustani.

Suurempi, vuosi vuodelta kaluavampi kärsimys seuraa sitä, joka ei lähde edes yrittämään, kuin sitä joka ottaa riskin. Ja ainakin tässä tapauksessa riski kannatti ottaa: hengissä ollaan, huomattavasti vähempien pelkojen ja neuroosien kanssa ja lähempänä omaa todellista itseä. Ja sitäpaitsi: juuri kotijoukkoni ovat kirjani ja reissujeni suurimpia faneja!

 

13. Onko vielä jotain mitä haluat lopuksi sanoa?

Nuu! Tämä maailma on tehty toimimaan, ja täällä voi ihan oikeasti tehdä just sitä minkä kutsumuksekseen kokee! Jos päässä jyllää joku ääni joka väittää muuta, niin käske kohteliaasti sen olla hiljaa – se ei nimittäin ole sinun todellinen äänesi, vaan pelkojen ja neuroosien ääni. Se Todellinen Ääni on se, joka kertoo kutsumuksesta ja omassa totuudessa elämisestä.

Loppuun vielä TED-puhe, jota suosittelen kaikille onnellisuudesta kiinnostuneille: