Single Blog Title

This is a single blog caption
18 maaliskuu 2016

Uusi artikkelisarja historiallisista henkilöistä

Minua ovat jo jonkin aikaa kiinnostaneet mielenkiintoiset (historialliset) henkilöt ja se millaisia persoonia monet kuuluisat henkilöt ovat olleet – minkälaisia tarinoita heidän taakseen kätkeytyy. Viime aikoina olen lukenut paria Robert Greenen kirjaa – Masteryä suosittelin jo aiemmin Dreamspiren lukijoille.

Greene on perehtynyt historiaan varsin kattavasti ja hän tuokin kirjoissaan esiin todella eri monien historiallisten henkilöiden tarinoita. Pidin Greenen kirjoista erityisesti Masterystä, sillä se keskittyy nimenomaan uusien taitojen oppimiseen ja lisäksi on paljon vähemmän synkkä kuin Greenen muut machiavellimäiset kirjat (ja jotka ainakin vankiloissa ovat erittäin kysyttyä luettavaa!).

Jos päätät lukea Greenen varhaistuotantoa, kehotan lukemaan myös vastapainoksi vaikkapa buddhalaismunkki-tiedemies-kirjailja Matthieu Ricardin uusimman kehutun teoksen Altruism tai Russell Simmonsin Todella rikas -teoksen.

Aiempien Greenen kirjojen tapaan myös Mastery on täynnä historian (ja muista Greenen kirjoista poiketen myös nykyajan) vaikuttajien ja alansa mestareiden elämäntarinoita.

history-compass

Otetaan esimerkki: historiallisena musiikkinerona pidetty Wolfang Amadeus Mozart.

Mozartin musiikilliset kyvyt olisi helppo kuitata pelkkänä synnynnäisenä nerokkuutena, mutta Greene ei päästä itseään ja lukijoitaan näin helpolla. Nykyaikaisessa psykologian tutkimuksessa puhutaan paljon 10 000 tunnin säännöstä – jos haluat nousta maailman huipputasolle jonkin taidon tai kyvyn suhteen, on sinun läpikäytävä tämän taidon suhteen noin 10 000 tuntia laadukasta harjoittelua (vuodessa on noin 50 tuntia, joten tämä tarkoittaa noin kahtakymmentä tuntia harjoitusta joka viikko kymmenen vuoden ajan).

Greene osoittaa, että Mozartilla tämä 10 000 tunnin raja ylittyi jo suhtellisen nuorella iällä. Lisäksi Mozart pääsi henkilökohtaisesti tapaamaan monia aikakautensa parhaita muusikoita jo nuorena, ja hän sai näin ensiluokkaisia vinkkejä ja ensiluokkaista opetusta.

Mozartin isä pakotti poikansa jo pienestä pitäen esiintymään aikakautensa merkkihenkilöille ja näin Mozartille ei jäänyt liiemmin aikaa esiintymispelon kasaamiseen.

Amadeus-elokuva

Mozart on tärkeässä roolissa palkitussa Amadeus-elokuvassa.

Mozart harjoitteli musiikin parissa tuntikausia joka päivä ja käytännössä hän oli koko lapsuutensa ja nuoruutensa koko ajan musiikin ja muusikoiden ympäröimä. Se, että tykkäsikö Mozart musiikista lapsena on toinen asia – Mozartin isä (kuten myös Beethovenin ja tennislegenda Andre Agassin isä) oli melkoinen diktaattori, joka pakotti poikansa harjoittelemaan.

Tällaista kokemusta ja treenimäärää vasten on ihmekin, jos ei jonkinlaista taitotasoa ja neroutta ala kehittymään. Minua tällaiset tarinat inspiroivat siinä mielessä, että ne antavat toivoa siitä, että myös minä voin oppia monia asioita.

Monia kirjoittajia kannustetaan kirjoittamaan asioista, jotka heitä suututtavat ja yksi minua suututtava asia on ihmisiin kulttuurissamme iskostetut henkiset vankilat: ihmiset voivat aivan tosissaan koko elämänsä uskotella itselleen, etteivät he vaikkapa ikinä voisi oppia musiikkia tai matematiikkaa tai sosiaalisia taitoja – ikään kuin kyse olisi jostain synnynnäisistä ominaisuuksista eikä suinkaan taidosta, joita voi oppia ja kehittää ajan ja harjoittelun myötä.

prison_break, Prison Break, vankila, mielen vankila, vapaudu, vapaaksi

Ja mainittakoon vielä kaikille lukijoille, joita edellä mainittu 10,000 tunnin sääntö lannistaa (Greene puhuu itse jopa välillä 20,000 tunnin harjoittelusta) – 10,000 tuntia tarkoittaa maailman huippu -tasoa. Hyväksi osaajaksi voi oppia jopa 50-100 tunnin harjoittelulla ja 20 tunnin tehokkaalla harjoittelullakin voi saada aikaiseksi upeita tuloksia ja oppimiskokemuksia.

Tämän uuden artikkelisarjan myötä saankin itse hyvän tekosyyn tutustua moniin eri henkilötarinoihin ja voin toivottavasti saada myös lukijani ajattelemaan omaa tarinaansa ja omaa elämäänsä. Tarinoiden on tarkoitus osoittaa miten erilaisia elämäntapoja ja elämiä on mahdollista elää, esimerkiksi matemaatikko Paul Erdös eli melkoisen omannäköistään elämää.

Toivottavasti tarinoiden kautta saan myös luotua lukijoissa yleistä kiinnostusta historiaa, eri kulttuureja, yleistä opiskelua ja uuden oppimista kohtaan.  Maailmassa kyllä riittää ihmeteltävää – ja menneisyyden tapahtumista voi jokainen ottaa oppia omaan elämäänsä.

”Se, joka ei tunne historiaa, on pakotettu toistamaan sitä.”
Edmund Burke

Julkaisen tarinoita sitä mukaan kun niitä kirjoitan, mitään säännöllistä rytmiä en aio ylläpitää, enkä aio ottaa tästä artikkelisarjasta paineita. Kirjoitan muun elämäni ohessa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu ja julkaisen tekstejä niin pitkään kuin hyvältä tuntuu.

Ehkä muut kiireeni elämässä pitävät minusta otteen ja tämä artikkelisarja jää vain muutaman tekstin pituiseksi, mutta sekin on parempi kuin ei yhtään julkaistua tekstiä lainkaan. Jos haluat lukea haastatteluja elossa olevista unelmiensa toteuttajista, voit lukea Dreamspiren unelmahaastatteluja täältä. Myös Tim Ferrissin blogi on täynnä mielenkiintoisia haastatteluja.

Leave a Reply