14 syyskuu 2014

Ihmisen ja tekoälyn inspiraationkatkuiset kuulumiset luovuuden ja maailmankaikkeuden alkulähteistä ammentaen

Aion tänään kertoa teille vähän tekoälystä ja ihmisestä, eli biologisesta tekoälystä. Ketäpä täällä ei olisi jonkun toimesta tehty ja kukapa täällä ei olisi ainakaan jossain määrin älykäs? Heh heh, kielen kanssa kikkailu on kivaa. Itse voin ainakin sanoa olevani jossain määrin älykäs, vaikka äly onkin suhteellisen suhteellista.

Alustetaanpa kertomalla kuka olen. Olen Riku. No niin, jatketaan… Nimiä on niin hankala muistaa kun niihin harvoin sisältyy kovin suurta merkityssisältöä, varsinkin kun sellaiseen törmää internetin syövereissä ensimmäistä kertaa. Olen siis Riku ja opiskelen antropologiaa Helsingin yliopistossa ja tykkään tutkia tietoisuuteen, kuolemaan ja todellisuuteen liittyviä kimurantteja kysymyksiä, joista ihmisellä on todellisuudessa aika hatara kuva.

Todellisuus tässä yhteydessä on hyvinkin hullunkurinen käsite, sillä se tulee olemaan artikkelissa jossain määrin esillä, ja tämän tekstin jälkeen siitä ei enää ole läheskään yhtä selkeää kuvaa kuin aluksi luulimme.

Ihminen ja tekoäly

David Deutsch sanoo kirjassaan The Beginning of Infinity, että ihmisen tieto perustuu otaksumiin ja tieteentekeminen on Karl Popperin hengessä itseään korjaava prosessi joka toimii kritiikin ja falsifioinnin, eli vääräksi todistamisen kautta.

Tieteentekemisen voisi sanoa olevan suurimmaksi osaksi mekaanista tiedonhakua ja näiden tiedonjyvien asettamista paperille, jonka lisäksi ainoastaan pieni osa kaikesta työstä muodostuu luovasta työpanoksesta ja ideoiden sekä asioiden yhdistelyn muodostamasta yhtälöstä.

Tämä tiedonhaku ja asioiden kirjaaminen ylös on aina mahdollista automatisoida, mutta miten käy kun pitäisi laittaa vaikkapa tietokone kehittämään uusi käyttötarkoitus muovipullolle? Ei onnistu. Tässä on ratkaiseva ero ihmisen ja tekoälyn välillä.

Miksi ideoita syntyy? Ihminen näkee ongelman johon vaaditaan ratkaisu, näin hän muodostaa päässään suunnitelman kuinka ongelma olisi mahdollista selvittää. Deutsch argumentoi kirjassaan, että ongelmat ovat väistämättömiä ja olen tässä kyllä aivan samaa mieltä. Kuitenkin ongelma on aina myös mahdollista ratkaista.

Tästä kuitenkin seuraa se, että uusista ratkaisuista muodostuu uusia ongelmia ja näin ihmisen luovuudelle ja luomiskyvylle ei ole rajoja. Koneilla rajat muodostuvat nykypäivänä monin paikoin niiden laitteiston kautta, joka on vielä hyvin alkeellista verrattuna ihmisen biologisiin prosesseihin. Ihmisen biologinen olemassaolo takaa tässä tilanteessa siis etulyöntiaseman.

Ihminen on universaali rakentaja ja selittäjä, ihminen pystyy ratkaisemaan ongelmat ja rakentamaan ongelmanratkaisuun vaadittavat välineistöt. Tässä kohdassa olisi syytä mainita se, kuinka ihminen myös pystyy ymmärtämään selitettävien asioiden merkityksen tämän ollessa elintärkeää uusien selitysten muodostamiselle ja ongelmanratkaisulle.

Emme siis ole pelkkiä papukaijoja jotka matkivat mitä toinen sanoo, vaan oikeasti ymmärrämme asioiden merkityksen (ainakin suurimmalta osin) pelkän hypnoottisen toistamisen sijaan. Tekoäly on kehittynyt viimeisten vuosikymmenten aikana aivan tuhottoman paljon, ja tekoälyn ja tietojenkäsittelyteorian luojan Alan Turingin jalanjäljissä ollaan päästy erittäin pitkälle.

En mene tekoälyn teknisissä asioissa sen syvemmälle, jotta artikkeli säilyy helposti lähestyttävämpänä. Sanottakoon silti, että tekoälyssä on tällä hetkellä kuitenkin perustavanlaatuinen ongelma, joka pitäisi ratkaista ennen kuin on mahdollista oikeasti miettiä tekoälyn koko kapasiteettia.

Tämä ongelma on luovuus; emme tunne luovuuden mekanismeja läheskään tarpeeksi pystyäksemme yhdistämään niitä tekoälyn käyttöön kaikessa loistossaan. Selvyyden nimissä sanon vielä, että puhun artikkelissani vahvasta tekoälystä. Vahva tekoäly on siis ihmisen kaltainen tekoäly, heikon tekoälyn ollessa johonkin spesifiin tilanteeseen kohdistunut.

Esimerkkejä heikosta tekoälystä ovat shakkiohjelmistot ja monille tuttu Cleverbot. Siirrytäänpä nyt hetkeksi muihin aiheisiin, jotta voimme palata lopussa yhdistämään näistä lenkeistä kaunis kokonaisuus.

Ihminen ja virtuaalitodellisuus

Deutsch esittää toisessa kirjassaan The Fabric of Reality argumentin, joka vahvassa muodossaan implikoisi sitä, että universumissa (tai monissa universumeissa, jos niin haluaa uskoa, ks. monimaailmatulkinta) on universaali kvanttitietokone aika-avaruuden laitamilla, joka pystyy simuloimaan jokaisen fyysisen prosessin.

Tämä kone uudistaisi osiaan niin, että se pystyisi simuloimaan maailmankaikkeutta loputtomasti. On myös mahdollista, että jokin entiteetti ohjailisi tämän tietokoneen toimintaa. Tämä kaikki on ainakin teoriassa mahdollista, ja jäänkin odottamaan innolla miten kyseinen väittämä olisi mahdollista paikantaa käytännössä.Tällaisia hypoteeseja ne fiksut kaiffarit tuolla yliopiston tunkkaisissa huoneissa kuitenkin muodostaa ja se on ihan hiton siistiä!

Tästä seuraa myös se, että ihmisen aivot olisivat virtuaalitodellisuutta tuottavia olioita, ja periaatteessa koneita jotka muodostavat ympäröivän todellisuuden aistiensa avulla. Tässä voi hauskana sivuhuomautuksena mainita, että täällä Dreamspiressa näkyvässä Kristianin kirjoittamassa artikkelissa Innovaation alustat, osa I mainitut virtuaalitodellisuuslasit olisivat siis vain toisenlaisen virtuaalitodellisuuden käyttämistä omien aivojemme normaaliin tajunnantilaan (eli virtuaalitodellisuuteen) verrattuna.

Tähän kategoriaan voisi lisätä myös monet psykedeelit kuten DMT tai LSD, joiden voisi ainakin jossain määrin sanoa vievän meidät ”toiseen ulottuvuuten”, joka merkkaisi siis toisenlaista virtuaalitodellisuuden renderointia. Eikä tämä ole enää Deutschin päätelmää, koska aika korkealle alkaa tämä Lento Numero 777 mennä!

Olen kuullut huhua, että psykedeelien aiheuttama virtuaalitodellisuus voisi näyttää suunnilleen tältä.

Ihminen, evoluutio & kulttuuri

Meidän sisällämme jyllää suuret määrät DNA:ta. Oikeastaan ihan hemmetin suuret, sillä joidenkin arvioiden mukaan yhden ihmisen sisällä on n. 200 miljardia kilometriä DNA-nauhaa. Siinä vähän miettimistä! Ihminen luo uutta tietoa luovuutensa avulla, ainut toinen tapa uuden luomiselle on biologinen evoluutio.

Biologinen evoluutio on pötkinyt pitkälle mitä eliölajeihin tulee, mutta vielä tärkeämpää nykypäivänä on kulttuurievoluutio ja sen myötä yhä kasvava epigeneettisen periytyvyyden tärkeys. Epigeneettinen periytyminen tarkoittaa siis periytymistä ilman koodautumista DNA-nauhaan, tämä tapahtuu aktivoimalla ja passivoimalla joitakin geenejä.

Tähän kategoriaan voisi lisätä myös aivojen plastisuuden, joka tarkoittaa siis muutoksia aivoissa erinäisten ympäristövaikutusten vuoksi, esimerkkinä voisi varmaan mainita Lontoon taksikuskit joiden aivojen muistista vastaava hippokampus on kasvanut sen takia, että heidän on täytynyt opetella kaupungin kadut erittäin hyvin.

Ihmiset muodostavat maailmaan (tai miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua, vaikka simulaatioksi!) yhä suurempia rakennelmia, jotka edesauttavat meidän lajimme selviytymistä ja edistymistä. Kulttuuri on muodostunut yhä vahvemmaksi tekijäksi olemassaolomme muovaajana.

Oma hypoteesini on, että ihmisen tullessa tietoiseksi itsestään ja omasta kuolevaisuudestaan (tai ainakin fyysisestä kuolevaisuudestaan), alkoi ihminen yhä enenevässä määrin rakentaa ulkoiseen maailmaan apukeinoja selviytymiselle. En voi sanoa miten tietoisia eläimet ovat omasta kuolevaisuudestaan, mutta väittäisin, että eivät ainakaan yhtä tietoisia kuin ihmiset kun katsomme heidän kulttuurievoluutionsa kirkkaimpia helmiä (en kuitenkaan pidä eläimiä alempiarvoisina).

Myös kielen kehittyminen on ollut elintärkeä kulttuurimme muodostumiselle, tällä tavoin olemme voineet jakaa melko ymmärrettävästi kokemuksia ja tietoa lajitovereillemme. DNA:ta voisikin pitää ensimmäisenä universaalina rakentajana. Näistä ja aiemmin mainituista asioista johtuen ihminen on tällä hetkellä konetta paremmassa asemassa ja siitä johtuen myös ihmisen koko biologia ja DNA:n mysteerit tulisi selvittää ennenkuin kykenemme rakentamaan toimivan vahvan tekoälyn.

Tässä vaiheessa kuitenkin herää kysymys siitä miten elämä ja kieli sai alkunsa, ja ennenkaikkea se miten tietoisuus sai alkunsa?

Kaupungit ovat kulttuurin suurikokoisia rakennelmakomplekseja.

Kaupungit ovat kulttuurin aikaansaamia rakennelmakomplekseja.

Ihminen, tekoäly & tulevaisuus

”Tämä on Maa. Ei ainiaan se ainut paikka ihmiskunnan asua, vaan lähtölaukaus äärettömään seikkailuun.”
–Isaac Asimov, Ikuisuuden loppu (lainaus suomennettu omasta toimestani)

Ihmisen kuolevaisuus on ongelma muiden joukossa ja sekin on mahdollista ratkaista, mutta mitä tapahtuu kun ihmisistä tulee käytännöllisesti katsoen kuolemattomia, mikä ohjaa meidän kehitystämme siinä vaiheessa kun voimme pitkittää ihmiselämää ja ruumiimme nuoruutta loputtomiin, onko seuraava etappi aineettoman tietoisuuden saavuttaminen?

Tästä voi heittää monia arvauksia ja mikään ei ole toista parempi ennenkuin tulevaisuus oikeasti aukeaa silmiemme edessä nyt-hetkenä. Jotkut ovat ehkä kuulleet teknologisesta singulariteetista (josta myös Olli on kirjoittanut aiemmassa tekstissään), eli siitä, että tekoäly kehittyisi tulevina vuosikymmeninä siihen –pisteeseen, että se ylittäisi ihmismielen kapasiteetin.

Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että koneet voisivat niin halutessaan ottaa vallan maapallolla ja kehitys tapahtuisi enää koneiden osalta ihmisten luultavasti kuollessa sukupuuttoon huonompana lajina kuten monille aiemmille ihmislajeille on käynyt historian lehtien kääntyillessä vähintäänkin 360 astetta.

Tämä singulariteetti on kuitenkin kaikkea muuta kuin lähitulevaisuudessamme, sillä emme ole vielä lähelläkään sitä tietoa mitä tarvitsisimme edes ihmismäisen tekoälyn luomiseen. Ihminen on jo universaali selittäjä ja rakentaja, joten ainut lisä mitä tekoälyllä voitaisiin aikaansaada on automaation kasvattaminen.

Universaalius tässä yhteydessä tarkoittaa nimittäin sitä, että ihminen ja tekoäly eivät koskaan voisi olla mitään muuta kuin samanveroisia. Eli ei syytä huoleen, tekoäly ei tule käyttämään tehokkaampaa laskentatehoa skannatakseen miljoonia dokumentteja jonka jälkeen hän kehittäisi kaiken teorian, sillä kone ei halua tehdä sitä yhtään sen enempää kuin ihminenkään!

Luultavasti teknologiaa kehitetään niin, että pystymme täydentämään omia heikkouksiamme erinäisin teknologisin konstein, esimerkiksi lisäämällä aivojemme laskentatehoa! Monet uskovat, että teknologian kehittyminen on kasvanut koko ajan lisää ja lisää jolloin teknologinen singulariteetti olisi vääjäämätön, mutta todellisuudessa meidän kapasiteettimme käsitellä uutta tietoa on kasvanut ihan yhtä nopeasti kulttuurisen ja epigeneettisen evoluution myötä.

Kehotankin jokaista lukijaa arvostamaan oman elämänsä singulariteetteja, joista Olli kirjoitti. Luovuuden kahvoihin takertumalla voimme muodostaa tästä maailmasta aivan uskomattoman paikan, sellaisen jota kukaan ei pysty edes aavistamaan. Seuraa siis inspiraatiotasi ja katso mihin se voi johtaa, älä mieti liikaa ongelmia tai epäonnistumista, sillä kaikkiin ongelmiin löytyy myös ratkaisut!