Ollin kuulumisia ja kävelyä kosmisella hiekkarannalla

Kuolemanlaakson (Death Valley) hiekkadyynejä.

”En tiedä minkälaiselta vaikutan maailmalle, mutta näen itseni vain pienenä poikana, joka leikkii meren rannalla, ja joka kiinnittää huomionsa aina välillä löytämäänsä muita helmiä hienompaan helmeen tai joukosta erottuvaan kotiloon, samalla kun valtava totuuden valtameri löytämättömine salaisuuksineen pauhaa vieressäni.”
–Isaac Newton

Terve kaikille Dreamspiren sivujen seuraajille! Nyt on vuorossa katsaus siihen mitä minulle kuuluu. Haluan myös jakaa kanssanne lauantaiaamuksi erään EskoValtojan inspiroiman ajatuksen. Mainitsen vielä kertaalleen uudesta 30 pelon päivää haastesta, johon kaikki halukkaat ovat myös erittäin tervetulleita.

Haaste alkaa maanantaina 17.3. ja ensimmäinen haasteporukan tapaaminen on jo huomenna sunnuntaina 16.3. Kaisaniemen Iguanassa klo 19, toivottavasti siellä nähdään!

Huumeita, väkivaltaa ja luovuutta

Kuten viime postauksessani mainitsin, olen viimeaikoina opetellut käyttämään FL Studio 11 -musiikinteko-ohjelmaa ja väsäämään räppibiittejä. Musiikin teko jatkuu edelleen. Olen myös viimeaikoina kirjoitellut muutamia räppisanoituksia erilaisista aiheista kuten oman jutun löytämisestä elämässä (tästä tulossa oma artikkelinsakin myöhemmin) ja vaikeuksien kestämisestä ja avun pyytämisestä ja saamisesta.

Minulla on nyt meneillään ennennäkymättömän luova kausi – tuntuu, että ideoita suorastaan tulvii ulos mielestäni! En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa, ja olenkin hämmentynyt tästä kaikesta. Pakko myös sanoa, että olen mahdottoman kiitollinen siitä, että minulla on pitkät työmatkat – en tiedä olisinko muuten syksyn läpi omistanut vajaata kahta tuntia  aikaa päivässä lukemiselle ja lyriikoiden kirjoittamiselle.

Nyt luovan kauden ollessa vallassa tämä oman ajan ottaminen kirjoittamiselle ja musiikille tuskin on enää ongelma, sen verran hyvä rutiini minulla on jo tullut asioiden tekemiseen (osa kiitoksesta kuuluu toki 30 pelon päivää -haasteelle). Tuntuu hassulta ajatella, että koulunkäyntiavustajan uraani on enää pari viikkoa jäljellä, maalis-huhtikuun taitteessa irtisanoutumiseni astuu voimaan.

Sitten minulla on kokopäiväisesti aikaa keskittyä omiin juttuihini. Ennen uran loppumista minun pitää toki vielä hakea yhteshaussa ensi syksyn opiskelupaikkaa Helsingistä. Pidän mitä luultavimmin nyt toisen välivuoden heti tämän ensimmäisen perään – menen työväenopistoon opiskelemaan ja nostamaan tukia parin tonnin vuosimaksua vastaan, jos minua ei pääsykokeissa onnista.

Tässä kuussa aion vielä hakea kesätöihin nuorten leirien leiriohjaajaksi. Kaiken tämän luovuuden tulvan keskellä elämäni ei ole silti yhtä helppoa inspiraation juhlaa. Osa viimeaikoina lukemistani kirjoista (erityisesti erään yhdysvaltalaisen terapeutin kirjoittama teos Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet!) on vienyt minut mietteissäni varsin syville vesille enkä todellakaan voi sanoa koko aikaa olevani täynnä inspiraatiota ja innostusta, päinvastoin.

Usein mielessä on varsin pelottavia ja lamannuttaviakin asioita – elämän ja oman ihmisyyden kohtaaminen ei ole aina helppo prosessi. Tätä prosessia en lähde nyt avaamaan sen enempää, kerron asiasta lisää sitä enemmän työstettyäni, ehkäpä oman artikkelin tai jopa räppibiisin muodossa.

Olen viime aikoina lukenut paljon kirjoja. Sain juuri luettua Aldous Huxleyn Saaren ja nappasin tästä viisisataasivuisesta teoksesta mukaani muutamia hyviä ajatuksia (en voi varauksetta suositella kirjaa kaikille, mutta jos Huxley tai utopia aiheena yhtään kiinnostaa, niin kirjan vilkaisusta ei ole haittaakaan).

Wikileaksin kakkosmiehen Daniel Domscheit-Bergin kirjoittama Wikileaks – Sisäpiirin salaisuudet -kirja puolestaan kertoi hyvin siitä, kuinka työlästä ja aikaavievää oman projektin tekeminen ja eteenpäin vieminen voi olla.

Eräs kirjastosta bongaamani kirja on myös avannut silmiäni erääseen yhteiskunnassa jonkin verran tabuksi luokiteltuun asiaan; Mikä minuun meni? – Tarinoita suomalaisesta perheväkivallasta sisältää paljon äärimmäisen rehellisiä kertomuksia eri ihmisiltä – niin väkivallan käyttäjiltä kuin uhreiltakin.

Tarinat vetoavat inhimillisyydessään eikä ihmisten rehellisiä tarinoita luettuaan tee mieli tuomita ketään. Kirjassa ihmiset pohtivat myös paljon omaa suhdetta vanhempiinsa sekä niihin kasvatus- ja toimintamalleihin, joita he ovat kotoa saaneet.

Väkivallan käyttäjillä nämä mallit ovat usein olleet tuhoavia – riitelyä ja väkivaltaa rakentavan keskustelun ja empaattisen toistakunnioittavan vuorovaikutuksen sijaan. Kirjan kirjoittanut Jari Hautamäki on vetänyt Lyömätön Linja -keskustelu- ja vertaistukiryhmää väkivallan käyttäjille.

Moni kirjan ihmisistä kertoi päässeensä erittäin suuren häpeän ja syyllisyyden tunteiden käsittelessä siihen pisteeseen, että he voivat nyt vapaasti keskustella omasta käytöksestään Lyömätön linjan -tukiryhmässä sekä läheistensä kanssa. Moni kirjassa esillä olleista henkilöistä kamppaili yhä väkivaltaisen käytöksensä kanssa, mutta moni oli onnistunut pääsemään kokonaan väkivallasta eroon.

Ryhmässä kävi myös miehiä, jotka eivät ikinä käyttäneet väkivaltaa, mutta jotka tiedostivat ja pelkäsivät, että he saattaisivat tiettyjen ehtojen täyttyessä näin tehdä. Heille keskusteluryhmä toimi hyvänä ennaltaehkäisynä.

Nämä ihmiset olivat syystäkin erittäin ylpeitä siitä, että he olivat onnistuneet katkaisemaan sukupolvia vallinneen negatiivisuuden kierteen ja että he saattoivat nyt  tarjota kodin puolisolleen ja lapsilleen. Mielestäni tällaiset ihmiset ovat todellisia maailmanmuuttajia: he eivät säästä pelkästään perhettään lähipiiriään suurelta kärsimykseltä, vaan vaikuttavat luultavasti myös lapsenlapsensa ja heidän lastenlastensa elämään – ilman että nämä lapsenlapsenlapsenlapset ehkä ikinä saavat tietää asiasta.

Kuten juutalaisten pyhässä kirjassa Talmudissa lukee: ”Kun opetat poikaasi, opetat pojanpoikaasi.”

Millaisia kaikenlaisia ihmisiä sinun sukupuuri mahtunut tuhansien ja miljoonien vuosien aikana?

Jos katson omaa sukupuutani taaksepäin tuhansien vuosien ajalta, aivan varmasti minun –  ja myös sinun, meidän kaikkien – sukuhaarasta löytyy väkivallan käyttäjiä sekä väkivallan uhreja ja myös niitä, jotka ovat tämän tuhoisan käytöksen oranvapyörän katkaisseet; ihmisiä joita minun tulisi nyt kiittää omasta turvallisesta lapsuuden kasvuympäristöstäni.

Monestikohan olen osannut tällaisesta asiasta kiitollinen? Oletko sinä? Tai vaihtoehtoisesti, voisitko sinä olla tällainen henkilö lapsillesi ja läheisillesi ja heidän lapsenlapsenlapsenlapsilleen? Eettisen yrittäjämiljardöörin Richard Bransonin yrittäjäseikkailuista lukeminen on myös ollut silmiäavaavaa ja opettavaista.

Kirjassaan Business Stripped Bare hän kertoo uransa alusta ja kaikista vuosikymmenten mukana tuomista haasteista ja onnistumisista (kirjoitin Bransonin uran alkuvaiheista hieman myös täällä). Olen myös juuri aloittanut lukemaan kuuluisan suomalaisen Lähi-Idän tutkijan Jaakko Hämeen-Anttilan uutta teosta Trippi ihmemaahan – Huumeiden kulttuurihistoria ja odotankin innolla mitä hänellä on kerrottavanaan huumausaineiden historiasta.

Assassin’s Creed II -pelissä esiintyvä Firenze on tänäkin päivänä upean näköinen kaupunki.

Välillä olen myös hakannut kirjastosta lainaamaani Assassin’s Creed II -peliä. Pelissä päästään astumaan 1400-luvun Italiaan ja salamurhaajan saappaisiin.

Keskustelimme historiaa opiskelevan kaverini kanssa pelin taustoista – peliä varten historiaa on selvitetty huolellisesti ja ja siellä vilahteleekin historiasta tuttuja hahmoja mm. tunnetusta henkilöitä tunnetusta firenzeläisestä Medicinin pankkiirisuvusta sekä toskanalaisesta Pazzin suvusta.

Pelissä pääsee muun muassa seikkailemaan historiallisten rakennusten luona, ostamaan renessanssiajan maalauksia – ja tapaamaan itse renessanssiajan monitaiturin Leonardo DaVincinkin!

Eilatin aavikko Israelissa.

Kosmisia hiekkarantoja

Koulunkäyntiavustajan työssäni olen maanantaisin ollut mukana vetämässä elämänkatsomuksen tunteja ala-asteelaisille ja haluan nyt jakaan erään ajatuksen, jonka esittelin oppilailleni koulussa. Itse bongasin ajatuksen tähtitieteen professori Esko Valtaojan hienosta kirjasta Kotona maailmankaikkeudessa (kaikille, jotka eivät ole lukeneet, tekemäni haastattelu Eskosta löytyy täältä ja haastattatelun herättämän pohdinnat täältä).

Ennen kuin jatkan eteenpäin, tässä taustoitukseksi lyhyt animaatio, jossa vertaillaan eri planeettoja ja kuiden kokoa toisiinsa.

Kuten videossa näkyy, on maapallo on Auringon kokoon nähden täysin mitätön kärpänen, ja Aurinkokin on tähdeksi melkoisen pieni! Siirrytään sitten Valtaojan pohjustamaan mielikuvitusmatkaan. Pohdi, että kuljet meren rannalla. Ympärilläsi on hiekkaa silmän kantamattomiin,  näet ja kuulet meren aaltojen liplatuksen rantahietikkoa vasten.

Kummarrut maahan ja otat käteesi kasan hiekkaa. Kaada kaikki hiekka pois, niin että käteesi jää vain yksi pieni hiekanjyvänen. Tämä jyvänen mahtuu helposti sormenpääsi päälle ja hädin tuskin edes huomaat sitä, niin pieni se on. Kuvittele, että tämä pieni hiekanjyvä on aurinko: maapallo on sen rinnalla mikroskooppisen pieni, sitä ei  voi mitenkään edes havaita paljain silmin.

Videon katsottuasi mietit sitä, miten se kuvaa vain yhtä maapallon lukuisista aavikoista. Muistelet sitä faktaa, että maapallon maapinta-alasta noin viideososa on aavikoiden peitossa! Mietit, että jos tuonne yhdellekin videossa kuvatulle aavikolle mahtuu lukuisia ja lukuisia hiekanjyväsiä – paljon enemmän kuin yhdelle rannalle – niin miten paljon hiekanjyväsiä mahtuukaan kaikialle maapallon maaperään, hietikoille, aavikoille, rannoille ja merenpohjille?

Entä mitä, jos avaruudessa voi olla enemmän tähtiä kuin mitä koko maapallolle mahtuu hiekanjyväsiä? Kuinka uskomatonta onkaan ajatella, että maapallo todellakin on vain yksi katoavan pieni planeetta kaikkien loputtomalta tuntuvien hiekanjyvästen keskellä!

”Kaukoputkiemme näkemät miljardit valovuodet ovat nekin vain häviävän pieni osa koko maailmankaikkeudesta, yhtä pieni kuin hiekanjyvä on suhteessa koko maapalloon – tai näkyvään kosmokseen. Parhaat teoriamme ja havaintomme vihjaavat, että maailmankaikkeus voi olla kirjaimellisesti ääretön”, kirjoittaa Valtaoja kirjassaan.

Lukijalle

1. Tieteestä ja avaruudesta kiinnostuneille etsin fiilistelyvideota maailmankaikkeudesta. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen lukemaan Esko Valtaojan kirjoja (uusimmasta Kaiken käsikirjasta on hyvä aloittaa) sekä fysiikkadekkarin Einstein-koodin, joka tarjoilee erittäin mielenkiintoisia näkemyksiä maailmaan, jossa uskonnot ja nykytiede kohtaavat!