Single Blog Title

This is a single blog caption
28 huhtikuu 2014

Uusi 30 pelon päivää -haaste – mitä opin?

olli2

Toinen 30 pelon päivää -haastekuukausi aloitettiin kolmisen viikkoa ensimmäisen kuukauden loppumisen jälkeen. Haastekuukauden aikana nähtiin uusia kasvoja ja uusia asentoja sekä kuultiin uutta musiikkia. Minulle aukeni suuri vapaa-ajan maailma kun työpaikkairtisanoutumiseni astui voimaan.

Haastekuukausi sujui ihmisiltä hyvin, vaikka jälleen kerran (aivan kuten ensimmäisen haastekuukauden kohdallakin) parin kolmen viikon haasteiden tekemisen jälkeen oli ilmassa voimakasta väsymystä ja nuutumista. Omaa haasteiden suorittamistani helpotti päätös blogata haasteiden etenemisestä vain kerran viikossa.

Nyt kahden kuukauden haasteiden suorittamisen jälkeen, olen paljon aktiivisempi ja itsevarmempi ihminen kuin ennen. Paljon on muuttunut: vaikka tunnistankin vahvasti vanhan itseni, olen monessa suhteessa myös erilainen ihminen kuin ennen haasteiden aloittamista.

Vaikka tiedänkin, että edessäni häämöttää vielä paljon pelottavia haasteita, jotka haluan kohdata (eikös tämä haasteiden kohtaaminen ole elinikäinen polku eikä mikään 30 päivän rykäisy?), on oloni silti itsevarmempi ja tyytyväisempi kuin ennen haasteiden aloittamista. Ensimmäisen haastekuukauden yhteenveto löytyy täältä, mutta nyt on aika kysyä: mitä kaikkea tämä toinen haastekuukausi opettikaan?

10291749_728923047168661_15376634833734494_npari

 

Esiintymisvarmuutta, musiikin tuottamista ja lenkkeilyä

Huomaan saaneeni kuukauden aikana rutkasti itsevarmuutta esiintymiseen. Sijaisuudet kouluilla (haasteet 22 ja 26), ala-asteella jäähyväiskeikalla räppääminen (haaste 12), Cafe Mascotissa räppääminen (haaste 4) ja keskiviikon lenkki-sauna-meditaatio-illoissa räppääminen ja musisointi ovat antaneet minulle paljon arvokasta esiintymiskokemusta ja – varmuutta. Nyt tunnen uskaltavani olla uusien ihmisten edessä itsevarmemmin kuin ennen.

Olen ylpeä siitä, että sain luotua oman musiikkiportfolioni (haaste 8) ja siitä, että sain tehtyä sinne paljon kappaleita. Nyt, jos tapaan uusia ihmisiä ja puhe kääntyy musiikkiin, on paljon miellyttävämpää ja vakuuttavampaa sanoa, että musiikkiani voi käydä kuuntelemasta netissä – olen päässyt jo alkuamatööripöytälaatikkovaiheen yli. Olen myös itse hämmästynyt siitä, miten valmiin kuuloista musiikkia voi olla mahdollista oppia tekemään vain puolessatoista kuukaudessa. Olin kuvitellut, että FL Studionkin kanssa musiikin tekeminen olisi paljo vaikeampaa. Samalla kuitenkin tiedostan, että olen musiikin tuottamisen polulla vasta alussa ja että minulla on vielä erittäin paljon opittavaa.

Olen tänä vuonna lukenut paljon kirjoja ja mielenkiintoisia lukukokemuksia osui myös tämän toisen haastekuukauden kohdalle. Ollin kuulumisia -artikkelissani käsittelin jo joitakin tänä vuonna lukemiani kirjoja. Toisen haastekuukauden aikana lukemistani kirjoista erityisesti Hardcore Zen teki minuun vaikutuksen ja herätti minussa paljon ajatuksia, jotka tulevat vielä kantamaan pitkälle. Rikotut rajat, 3096 päivää ja 361 päivää helvetissä taas tarjosivat uutta näkökulmaa ihmisyyteen (ja amerikkalaisten propagandaan ja Irakin miehitykseen) ja herättivät nekin paljon ajatukisa. Kirjat avasivat myös silmiäni ja auttoivat muistamaan ja olemaan kiitollinen siitä, mitä kaikkea hyvää minulla on.

iguporukka
konstamikko

Olen tyytyväinen, että olen taas ensimmäistä kertaa tänä vuonna saanut jatkettua kirjani kirjoittamista (300 sanaa päivässä -tahdilla) ja että sain kirjoitettua Miten löytää oma intohimo elämässä? ja Ollin 11 vinkkiä sosiaalisten taitojen parantamiseksi -artikkelit. Varsinkin intohimon löytämisartikkeleiden kirjoittamista olin miettinyt jo pitkään. Jokaviikkoiset haasteporukat tapaamiset sunnuntaina Kaisaniemen Iguanassa (virallinen haasteporukkailta) ja keskiviikkona (epävirallinen saunailta-illanvietto) ovat muodostuneet miellyttäväksi perinteeksi. Porukkaan on aina silloin tällöin tullut uusia ihmisiä, mikä on ollut erittäin mukava huomata. Osa kävijöistä on muodostunut kiinteäksi osaksi uuttaa porukkaa, osa on käynyt aina välillä vierailemassa tapaamisissa. Niin tai näin, toivottavasti jokainen saa ja on saanut tapaamisista jotain irti.

Otin haasteekseni myös aloittaa lenkillä käymisen ja haaste on pysynyt ihan hyvin yllä. Lenkillä on tullut käytyä usein noin kerran pari, kerran jopa kolme kertaa viikossa! Olkoonkin, että näin yhdeksän vuoden lenkkeilytauon jälkeen lenkit ovat välillä varsin vaatimattomia viisi minuuttia kävelyä, viisi minuuttia juoksua -rutistuksia. Tärkeintä on kuitenkin tässä vaiheessa luoda hyvä pohja ja rutiini säännölliselle liikunnan harrastamiselle. Siksi on parempi aloittaakin vaatimattomammin sen sijaan että tappaisin lenkkeilymotivaatiotani liian rankalla rehkimisellä.

IMG_0296joonateho

 

Lihallisia nautintoja, taidetta ja musiikkia

Haastekuukauteen (ja varsinkin kuukauden jälkeiseen muutamaan päivään, ihan kun olisin muka lopettanut haasteiden tekemisen 30 päivän kohdalla) mahtui myös paljon uusia kokemuksia. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni sokko-sokko-treffeillä (haaste 1), Kotiharjun saunassa (haaste 9) sekä joogatunnilla (haaste 30). Nautin suuresti myös yllättävästä torstaiaamun teeseremoniasta (haaste 25), kiitos tästä Villelle!

Haasteen loputtua olen kavereideni kutsumana käynyt myös parissa erinäisessä tapahtumassa myös keskustelemassa treffeillä olemisesta. Olen tutustunut uusiin ihmisiin ja käynyt Helsingissä katusoittamassa – tai pitäisikö sanoa – katuräppäämässä.

Kommuuni näki myös ensimmäistä kertaa oman Dreamspiren kirjallisen illan, jossa ihmiset lukivat näytteitä kirjoistaan ja runoistaan. Osa oli paikalla vain kuuntelemassa ja tunnelmasta nauttimassa.

Illan mittaan kuultiin muun muassa otteita siitä, millaista oli piileskellä luokassa Jokelan koulusurmaajaa ja selvitä kokemuksesta hengissä ja myös millaista oli juoda karitsan verta yhdessä shamaanin kanssa keskellä Mongolian metsiä! Pari lukijaa säväytti yleisöä myös seksikohtauksia lukemalla eikä lukemisilta olisi ollut mitään ilman illan alussa ja lopussa äänenluettua runoutta.

joogakellari

On ollut mielenkiintoista seurata muiden haastajien haasteiden suorittamista – luovuutta haasteiden keksimisessä ainakin on käytetty! Erään miehen haasteena oli tehdä ja julkaista mikseri.net-musiikkisivustolla yksi biisi joka ikinen päivä haasteen ajan.

Tämä tarkoittaa 30 kappaletta 30 päivässä, mikä on melko kiitettävä tahti. Tämän lisäksi henkilö otti vielä toisenkin taiteellisen haasteen: piirtää yksi kuva päivässä haasteen 30 päivän ajan.  Ja nämä haasteet vain kaikkien muiden haasteiden lisäksi, ainakaan tällä miehellä ei ollut tylsää haastekuukauden aikana!

Eräs pariskunta otti sydämenasiakseen muokata haastekuukautta omiin tarkoituksiinsa – näin syntyi 30 seksin päivää haaste! Ideana oli, että he joka päivä koittivat jotain uutta asentoa tai tapaa harrastaa intohimoisia lihallisia nautintoja. Romantiikka kukki haasteen aikana muutenkin: haasteporukan myötä on muotoutunut jo kaksi uutta tapailevaa paria!

Nähtävästi kun tarpeeksi monta ihmistä kokoontuu yhteen omina itseinään, omine haasteineen ja intohimoineen, ei tällaisilta asioilta voi välttyä. Minä onnittelen näitä ihmisiä ja olen iloinen heidän puolestaan.

IMG_0308mikkosoittaa

Musiikin parissa koettiin myös muita kuin vain musiikin tekemiseen liittyviä haasteita. Yksi haastajista sanoi soittoharrastuksestaan huolimatta musiikkiyleissivistyksensä olevan melko huono, ja hän päätti haastekuukauden myötä korjata tämän asian.

Niinpä tämä haastaja marssi keskustan musiikkikirjastoon Kirjaston 10:iin ja lainasi sieltä kymmeniä levyjä. Hänen haasteensa oli kuunnella kolme levyllistä uutta musiikkia päivässä. Aivan 90 levyyn ei kuukauden aikana päästy, mutta lähelle kuitenkin! Erään haastajan haaste oli kesän pääsykokeisiin lukeminen ja hän raportoikin Iguanan sunnuntai-illoissa aina lukemisistaan.

Muita toisten ihmisen mieleenitulevia suoritettuja haasteita olivat muun muassa kiipeilemässä käyminen, hammaslääkäriajan varaaminen, tuntemattomille ihmisille jutteleminen, itselleen mukavien asioiden sanominen (toisin sanoen haasteena oli oppia rakastamaan itseään) sekä ajan ottaminen rentoutumiselle hyvällä omallatunnolla.

IMG_0244 ripe

 

Menoon mukaan?

Dreamspiren tuleviin tapahtumiin on tervetullut kuka tahansa iästä, taustasta, sukupuolesta, ihonväristä ja isovarpaan koosta riippumatta. Jos siis haluat päästä tapahtumiin mukaan, niin minun voi olla yhteydessä (facebookissa voi laittaa viestiä tai sähköpostitse osoitteeseen olli.lukkari@gmail.com).

Meillä on kehittynyt haasteporukan ympärille oma noin 30 ihmisen facebook-ryhmänsä, jossa sovimme aina uusista tapaamisista ja tapahtumista ja jonne voin myös kutsua uusia ihmisiä. Säännöllisiä tapaamisia on jokaviikkoinen saunailta, jonka muutimme juuri viime kerralla keskiviikosta torstaille.

Tiedot torstain saunaillasta löytyvät täältä. Olen myös aloittanut katusoittamisen, ja ympärilläni on muitakin siitä kiinnostuneita ihmisiä, joten jos porukalla soittaminen kaduilla kiinnostaa, niin pistä viestiä!

laivatIMG_0300IMG_0301IMG_0299jemina

Leave a Reply