30 pelon päivää – mitä opin?

30 pelon päivää –kuukauden viimeisen haasteen suorittamisesta on kulunut nyt noin kaksi viikkoa. Samaan tapaan kuin tein Unelmien tiellä -matkani päätteeksi tekstin, siitä kaikkea reissu minulle opetti, niin teen nyt vastaavanlaisen tekstin 30 pelon päivää -haasteesta. Mitä kaikkea tein ja opin tämän kuukauden aikana?

Päällimmäisenä yhteenvetona voin sanoa, että opin valtavasti. Olen nyt erilainen ihminen kuin ennen haasteen aloittamista – paljon itsevarmempi ja enemmän sinut itseni kanssa. Oloni elämää kohti on paljon kiitollisempi – monestakin syystä.

Todettakoon ensialkuun, että pelkästään haasteen aloittaminen ja porukan kasaaminen haastetta suorittamaan oli itselleni suuri haaste. Vanhat pelot nousivat pintaan – mitä jos kukaan ei tulisikaan mukaan? Saisinko koottua minkäänlaista ryhmää ympärilleni?

Onneksi sain – pelkästään kommuunin asukeista sain heti muutaman seikkailijan mukaan haasteeseen mukaan ja kommuunikämppikseni Heidi pyysi hänkin heti pari tuttuaan mukaan. Niinpä haasteen alkaessa meitä oli kymmenen ihmisen ryhmä kasassa – itse olisin ollut tyytyväinen vain muutaman hengen pieneen porukkaankin.

Haasteeseen innolla mukaan lähteneiden ihmisten myötä sain uskoa siihen, että pystyn kasaamaan ihmisiä ympärilleni ja saamaan muutosta aikaan.

 

Yhteisöllisyyttä ja perhe-elämää

Paitsi, että sain omaa elämääni eteenpäin, olin todella iloinen huomatessani miten isoja haasteita muut haastajat saivat elämässään kohdattua. Monelle 30 pelon päivää –haaste olikin lähes elämää muuttava kokemus; kuukauden myötä joillakin tuli kohdattua asioita, joihin he eivät muuten olisi tarttuneet moneen vuoteen.

Lienee turhaa sanoa, että olen erittäin ylpeä näistä ihmisistä. Myös itse tein kolmenkymmenen päivän myötä asioita, joita tuskin muuten olisin tehnyt. Tästä esimerkkeinä toimivat räppibiisin tekeminen ja julkaiseminen (en olisi varmaan edes törmännyt Mikkoon, jos en olisi aloittanut 30 päivän haastetta) ja töistä irtisanoutuminen (huhtikuussa siirryn omalle lomalle).

Osalle haastekokemus taas oli vähemmän dramaattinen kokemus ja tämän on myös täysin okei – olen tyytyväinen, jos ihmiset ovat tehneet haasteen myötä edes yhden asian, joka on saanut heidän elämäänsä parempaan suuntaan.

Moni haasteista oli yhteisöllisiä – oli ryhmämeditointia, yhteissoittoa, ruuan dyykkaamista porukalla, yhteistä talvinuotioiltaa, dokkari-iltaa kuin musiikkivideon kuvaamista ja porukalla Cafe Mascotin kieli- ja runoiltaan osallistumistakin (näissä kolmessa viimeiseksi luetellussa haasteessa en ollut itse mukana).

Vaikka moni haasteporukan ihmisistä oli jo ennestään kavereita, oli myös ilo huomata, miten uudet ihmiset solahtivat osaksi porukkaa. Nyt tuntuu kuin olisin tuntenut osan haasteporukan ihmisistä jo kuukausia, jopa vuosia! Ryhmässä jaettiin monia erittäin henkilökohtaisiakin asioita ja itsestäni tuntuu että haasteporukan ihmiset ovat nyt kuin osa laajennettua perhettä.

Aivan varmasti tulemme kaikki tapaamaan, pitämään yhteyttä ja haastamaan itseämme ja toisiamme tulevaisuudessakin! Oikeaan ryhmähenkeen kuului myös se, että haasteiden päättymistä juhlittiin kunnolla (yhdessä kämppisten tupareiden ja läksiäisten kanssa – Krisu (nimimerkki Don Cristian) on lähdössä maailmalle seikkailemaan aivan lähipäivinä, tästä lisää myöhemmin).

Selostusta illan tapahtumista, sen lähes alkoholittomuudesta (ei sekoilua), alastonkuvauksista ja ulkonuotiosta löytyy kämppikseni Heidin blogista – luvassa myös lisää kuvia illan juhlista! Ryhmähenkeä ja itsensä haastamista on tarkoitus jatkaa: seuraava haasteporukan vapaamuotoinen tapaaminen onkin heti sunnuntaina 2. maaliskuuta kello 18 Kaisaniemen Iguana/Robert’s Coffee -kahvilassa, tervetuloa kaikki halukkaat mukaan! Illanvieton facebook-kutsu löytyy täältä.

Pidämme tällaisia tapaamisia jatkossa varmaankin viikon tai kahden välein, joten jos haluaa tulla paikalle muuten vain käymään tai jopa suorittamaan omaa 30 pelon päivää -haastettaan niin lämpimästi tervetuloa. Minä voin vieläpä lupautua haastepariksi! Pyrin ilmoittamaan tapaamisesta aina täällä Dreamspiren sivuilla.

Epämuodollisen sunnuntai-illan hengailun lisäksi Dreamspiren seuraava virallinen ohjelma on Unelmailta 9, tervetuloa mukaan myös sinne, jos siltä tuntuu! Minuun yhteyttä ottamalla (linkki facebookiin, myös sähköpostilla tavoittaa: olli.lukkari@gmail.com ) saa tietoa muistakin tulevista tapahtumista: taide-, dokkari-, meditaatio- ja musiikkoilloista.

 

Katsaus omiin suoritettuihin haasteisiini

Miten haastepäivät muuttivat minua henkilökohtaisesti? Luodaanpa katsaus muutamaan minulle tärkeään haasteeseen.

 

Riimejä ja tiimejä

Sain valtavasti itseluottamusta omaan räppäämiseeni. Kuukaudessa on menty siitä, että olen hädin tuskin uskaltanut räpätä muiden edessä, siihen että olen päättänyt jossain vaiheessa tehdä oman rap-levyni jossain vaiheessa! Lyriikoita on tullut kirjoitettua jo muutaman kappaleen verran – olen sanoittanut yhden biisin muun muassa antiikin Kreikan filosofiasta ja eräs toinen biisi luo katsauksen psykologian suuriin nimiin ja kuuluisiin tutkimuksiin! Kiitokset Mikolle ja Iivarille, jotka ovat kärsivällisesti kanssani räpänneet ja minua räpin maailmassa neuvoneet.

 

Salaisuuksia esiin

Oman synnintunnustukseni kirjoittaminen on ollut valtavan vapauttavaa.  Sain tekstistäni paljon palautetta kommenteissa, facebookin kautta ja kasvotusten – kiitos kaikille palautteen antajille. Synnintunnustuksen kirjoittamisen jälkeen olen huomannut, miten tekstin lukeneet ihmiset ovat suhtautuneet minuun avoimemmin ja jopa uskoutuneet minulla asioista, joita he eivät välttämättä olisi ennen minulle puhuneet.

Toivon myös, että tänä suorittamisen aikakautena teksti on antanut lukijoillekin luvan olla heikko ja hauras.

 

Ruokaa ja yhdessäoloa

Meditaatioillat ja Alan Watts-päivä ovat tuoneet oivaa henkisyyttä ja paikalleen pysähtymisen hetkiä arkeen. Ryhmässä meditoiminen on myös aivan erilainen kokemus kuin yksin meditointi – ja vain positiivisessa mielessä! Meditaatioiltojen perinne tulee jatkumaan aivan varmasti kuten myös dokkari- ja musiikki-illatkin.

Dokumenttien katsomisen ja kavereilta kuulemieni tarinoiden myötä intouduin kokeilemaan vegaanipäivää, joka osoittautui hyväksi kokemukseksi.  Ruokavalioni on ollut monta vuotta jo melko kasvispainotteinen, vaikka lihaakin olen silloin tällöin syönyt. Ajan myötä alan siirtää ruokakokeiluja todennäköisesti yhä vegaanimpaan suuntaan; minulle onkin auennut täysin uusi ruoanlaiton maailma.

Tiedostan myös, että tämän kiehtovan maailman aukeaminen on hyvä muutosta motivoiva tekijä. Jos näen vegaaniuden tai kasvissyönnin itseäni rajoittavana tekijänä, ärsyttävät edestäni kiinni lyödyt ovet (et voi syödä tätä etkä tätä) vain minua. Mutta jos kykenen näkemään saman polun suurena seikkailuna kulinarismin ja eettisyyden maailmaan, tulee kokemuksesta huomattavasti kutsuvampi ja mielenkiintoisempi.

 

Muistojen ja nettisivujen luomista

Oman scifi-novelli julkaiseminen oli hauska kokemus. Kiitokset kaikille teille, jotka annoitte minulle palautetta tekstistä. Ruuan dyykkaaminen ja leirinuotion väsääminen keskellä talvista lumimyrskyä ovat myös asioita, jotka eivät hevillä unohdu. Mieleenpainuvia ristiretkiä arkitodellisuuden tuolle puolen tarjosivat niin ikään kokonaisen päivän sokeana oleminen ja 24 tunnin paasto.

Sain myös kiitettyä ja muistettua monia itselleni tärkeitä ihmisiä, mistä olen kiitollinen. Lisäksi eräs menneisyyden henkilö, johon otin haasteen myötä yhteyttä – olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä viimeaikoina. Yhteydenotto kannatti onneksi!

Haasteen aikana hoidin paljon pakollisia pikkuaskareita, tällaistenkin asioiden hoitamiseen on nyt tullut uutta puhtia. Suorittamiini haasteisiin kuului minulla myös parin kirjeen kirjoittaminen ja lähettäminen. Otin yhteyttä kirjailija Reeta Aarnioon sekä muusikko Tuomas Holopaiseen – kummaltakaan en valitettavasti saanut vastausta antamaani palautteeseen 🙁 

Olen tyytyväinen siitä miten nopeasti nettisivuille on tullut materiaalia, sillä vielä muutamaa päivää ennen haasteen alkua ei Dreamspiren nettisivuja ollut edes olemassa! Kiitos Joonalle ja Mikaelille, jotka autoitte sivujen luomisessa ja kiitos Kristianille, joka on kirjoittanut sivulle omia artikkeleitaan.

 

Kirjoittamattomia haasteita

Haastekuukauteen sisältyi myös haasteita, joista en kirjoittanut blogiin – en halunnut tehdä yli kolmeakymmentä haastepostausta. Luon nyt lyhyen katsauksen näihin suorittamiini haasteisiin. Tapasin erästä kaveria ja halusin tuoda esiin hänen käytöksessään piirteitä, jotka minua ovat ärsyttäneet.

Haasteena oli tuoda asiat esiin ymmärtävästi ja rakentavan keskustelun merkeissä eikä niin että toinen loukkaantuu tai suuttuu minulle. Haaste sujui hyvin ja asioiden esiin tuominen vahvisti ystävyyssuhdettamme, opimme molemmat toisiltamme.

Toinen  – samalla minulle ehkä se kaikkein vaikein haaste – oli kertoa ystävälleni ja kämppikselleni Krisulle, että minua pelottaa olla haavoittavainen ja heikko hänen edessään; pelkään hänen tuomitsevan minut. Keskustelimme asiasta Krisun kanssa.

Olin huomannut potevani alemmuuskompleksia eläessäni Krisun rinnalla hänen 15 kuukauden vetäytymisensä aikaan – tuntui, että en saanut tällöin yhtä paljon itsestäni kuin hän. Koin etten saanut päivästä käytettyä yhtä monia tunteja itseni kehittämiseen kuin Kristian.

Nyt jälkeenpäin olen hoksannut, että en ollut vielä tällöin löytänyt asioita, joista olisin ollut samaan tapaa yhtä innoissaan kuin hän dokumenttien katsomisesta ja kirjojen lukemisesta. Keskusteluissa paljastuikin, että Kristian ei millään tavalla halunnut tuomita minua, vaan että hän halusi vain kannustaa minua olemaan oma itseni ja tekemään omia juttuajni sen sijaan, että olisin kilpaillut hänen kanssaan katsottujen dokumenttien tuntimääristä.

 

 

Kohti huomista

”Me olemme sitä, mitä toistuvasti teemme. Erinomaisuus, näin ollen ei ole hyve tai ominaisuus, vaan tapa.”
– Aristoteles

Sanotaan, että uuden tavan omaksumiseen menee 20–30 päivää. Pari viikkoa haasteen jälkeistä elämää on osoittanut, että hyvissä tavoissa on helppo pysyä. Minulla oli haastekuukauden aikana puhetta kämppikseni ja ystävän Krisun kanssa mahdollisista tulevista tehoviikoista.

Tehoviikko tarkoittaa viikon mittaista ajanjaksoa, jolloin keskitytään intensiivisesti yhteen asiaan. Voin ilokseni ilmoittaa, että ensimmäinen tehoviikkoni on jo takanapäin. Sain kämppikseni Rikun avustuksella vihdoin hankittua itselleni musiikinteko-ohjelman – FL Studio 11:sta – ja käytin sen opetteluun ensimmäisenä viikkona noin 20-30 tuntia.

Vietin tuntikausia katsellen youtubestä ohjelman käyttöön opettavia tutorial-videoita ja seurasin vaihe vaiheelta miten minua kokeneemmat ihmiset tekivät musiikkia. Tästä se omien räppitaustojen tekeminen sitten alkaa! Alla on pari lyhyttä näytepätkää, joita olen väsäillyt:

Hell’s Path

Future Guitar Beat

Under Water Beat

Haasteen jälkeenkin olen koittanut joka päivä haastaa itseäni jonkin uuden haasteen parissa. Olen kiitollinen siitä, että haastekuukausi on jo takanapäin – minun ei tarvitse pakonomaisesti tehdä joka päivä uusia asioita. 30 pelon päivän aikana dokkari-illan pitäminen kelpasi haasteeksi yhden kerran, mutta ei enää toista kertaa.

Nyt kun nämä 30 päivää ovat takanapäin, voin hyväksyttää  päivän haasteeksi vaikkapa musiikin tekemisen monta päivää peräkkäin. Haasteen päättymisen jälkeen olen jo pitänyt uusia dokkari-iltoja ja tutustunut uusiin ihmisiin, käynyt uusissa tapahtumissa sekä käynyt vaikeita keskusteluja minulle läheisten ihmisten kanssa.

Olen viettänyt uusia vegaanipäiviä ja uusinut 24 tunnin paaston (puolivahingossa) sekä lukenut uusia mielenkiintoisia kirjoja (nyt käynnissä Aldous Huxleyn utopiakuvaus Saari sekä eettisen bisnesikonin Richard Bransonin Business Stripped Bare). Sain myös lähtettyä WSOY:lle 6,000 euron apurahahakemuksen kaunokirjallisen teoksen kirjoittamiseksi, aika näyttää saanko vai enkö saa apurahaa itselleni.

On pakko myöntää, että haasteiden tekeminen – ja varsinkin jokaisesta haasteesta blogipostausten kirjoittaminen päivä toisensa jälkeen – oli myös melkoisen raskasta. Tähän olinkin ennakkoon varautunut ja haasteporukan tapaamisissa sain huomata, etten ollut tunteideni kanssa yksin. Helppoa ei ollut aina muillakaan, mutta nyt haaste on ohi ja voittajana on helppo hymyillä.

Minusta on hienoa huomata, että itsensä haastaminen ei enää tunnu siltä, että yrittäisin väkisin pakottaa itseni johonkin vaan siltä, että annan itselleni luvan kasvaa ja olla yhä enemmän oma itseni. Kuten synnintunnustusten kirjoittamisen kohdalla, aina tämä kasvaminen ei edes vaadi uuden oppimista, vaan pikemminkin vanhasta luopumista.

Ei istutettu puukaan tai lapsi kasva niin, että puun istuttaja tai vanhempi pakottaa puuta tai lasta kasvamaan. Kasvattajan tehtäväksi jää vain tarjota otollinen kasvuympäristö toiselle ja tämän jälkeen kasvaminen tapahtuu kuin itsestään.

Niinpä minäkin haluan ympäröidä itseäni asioilla, jotka auttavat minua kasvamaan ja joista nautin – oli kyse sitten siitä millaisilla ihmisillä ympäröin itseni tai käytänkö aikaa uuden taidon oppimiseen television aivontappo-ohjelmien katselun sijasta.

Haluan ja aion tehdä joka päivä asioita, joita kohden tunnen vetoa – on näiden asioiden kohtaamisessa kyse sitten pelkojen kohtaamisesta tai silkasta nauttimisesta ja hauskanpidosta! Kuten legendaarinen muusikko Zakk Wylde – Ozzy Osbournen entinen kitaristi ja yksi Black Label Society -bändin perustajista – totesi muistelmakirjassaan Maailmanvalloitusopas: ”Sunnuntai ei ole pyhäpäivä, joka ikinen päivä on pyhä.”