Single Blog Title

This is a single blog caption
04 huhtikuu 2015

Yrittäjyystrilogia osa 3

Yrittäjyystrilogia osa 1

Yrittäjyystrilogia osa 2

Ensimmäisessä osassa käsiteltiin syitä miksi voisit ryhtyä yrittäjäksi. Toisessa osassa esiteltiin aiheita, joihin liittyen voisit bisneksesi perustaa. Tässä kolmannessa osassa näytetään syitä, miksi perustamasi bisnes saattaa epäonnistua.

18-Mistakes-That-Kill-Startups

 

Syyt miksi oma yrityksesi epäonnistuu.

1. Olet ainoa työntekijä

Yksin on vaikea pärjätä, kaikkea ei voi osata yksin ja samalla on tärkeätä saada kannustusta joltain toiselta.

2. Huono sijainti

Yrityksen sijainti on todella huono. Sieltä on vaikea tavoittaa kohdeyleisöä eikä se palvele millään yrityksen tavoitteiden täyttymistä.

3. Liian pieni kohdeyleisö

Kohdeyleisö on niin pieni, ettei liiketoiminta ole kannattavaa.

4. Idea 

Idea ei välttämättä hyödytä ketään tai tuo mitään uutta. Sille ei ole tarvetta tai ei ole keksitty miten saada ihmiset tarvitsemaan sitä.

5. Itsepäisyys

Samojen virheiden tekeminen uudelleen ja itsepäisyys olla muuttamatta toimintatapoja, jotka eivät todistetusti toimi. Tarrautuminen omiin visioihin ja alkuperäiseen tavoitteeseen, vaikka tarvittaisiin kurssin muutosta.

6. Huonot ohjelmoijat

Ohjelmoijat ja muut tekniset työntekijät eivät saa tehtyä tuotteesta sellaista mitä oli suunniteltu.

7. Väärän alustan valitseminen

Väärä kanava tai alusta omalle tuotteelle. Esimerkiksi tekeekö sovelluksensa Androidille vai Iphonelle. Tekeekö mobiilikäyttöön vai tietokoneelle.

8. Hidas lanseeraus

Tuote lanseerataan liian hitaasti ja mielenkiinto sitä kohtaan ehtii jo laantua.

9. Liian aikaisin lanseeraus

Tuote lanseerataan liian aikaisin, kun se on vielä keskeneräinen. Käytettävyys ja ulkonäkö saattavat olla vielä huonoja.

10. Epäselvä kohdeyleisö 

Ei olla varmoja ketkä tarkalleen ottaen ovat oman tuotteen asiakkaita. Ei osata määrittää tyypillistä asiakasta vaan oletetaan, että tuotteelle varmasti löytyy paljon erilaisia asiakkaita.

11. Ei tarpeeksi rahaa

Rahaa ei ole saatu tarpeeksi sijoittajilta tai lainana pankilta, jotta toimintaa voitaisiin jatkaa kauan. Palkat ja muut kulut kuluttavat rahat liian nopeasti loppuun, jolloin aikaa jää vähemmän kehittämään tuotetta, koska aika kuluu rahoitustilanteen stressaamiseen.

12. Rahaa kulutetaan liikaa

Rahan käyttöä ei valvota ja sitä käytetään liian holtittomasti. Rahaa saatetaan käyttää oman liiketoiminnan kannalta tarpeettomiin asioihin.

13. Rahaa kerätään sijoittajilta liikaa

Rahaa kerätään sijoittajilta enemmän kuin on tarpeen.

14. Rahat sijoitetaan huonosti 

Samaa kuin kohdassa 12.

15. Tuotot tärkeämpiä kuin asiakkaat

Yrityksen tuottoihin keskitytään enemmän kuin asiakkaiden palvelemiseen ja heidän tyytyväisyyteen. Saattaa johtaa siihen, että asiakkaat lähtevät tyytymättöminä eivätkä palaa oman tuotteen pariin.

16. Epämiellyttävien asioiden välttäminen 

Perustajat eivät viitsi liata käsiään, eli tehdä asioita, jotka ovat epämiellyttäviä ja joita he eivät yleensä tee. Omalta mukavuusalueelta poistuminen oman liiketoiminnan hyväksi.

17. Riidat perustajien välillä

Perustajat riitelevät keskenään ja tiimi ei tule toimeen yhdessä.

18. Ei täysillä mukana

Asiat tehdään puoliteholla eikä olla täysillä mukana.

 

Leave a Reply