Single Blog Title

This is a single blog caption
23 joulukuu 2014

Virtuaalitodellisuus, Teknologia #2

Virtuaalitodellisuus mielikuvituksen pensselinä

Virtuaalitodellisuus on mielikuvituksen uudelle tasolle vievä teknologia. Elokuvat toivat ensimmäisenä ihmisten päänsisäiset maailmat nähtäväksi valkokankaalle kameroiden ja filmirullien avulla. Myöhemmin tietokoneilla voitiin luoda täysin realistiselta vaikuttavia maisemia peleihin ja elokuviin.

Jo tämänhetkinen realismin taso peleissä ja elokuvissa saa haukkomaan henkeä. Niin käsittämättömän kauniita ovat tietokoneilla simuloidut todellisuudet tällä hetkellä. Seuraava askel onkin virtuaalitodellisuus, jota varten on kehitetty erityiset virtuaalitodellisuus eli VR-lasit.

VR-lasit ovat portaali toiseen todellisuuteen, mielikuvitusmaailmaan, joka vaikuttaa lähes yhtä todelliselta kuin itse oikea elämä. Tällä hetkellä VR-lasien välittämät aistimukset ovat pääasiassa näkö- ja kuuloärsykkeet. Tulevaisuudessa kun mukaan tulee yhä vahvemmin tuntoaisti, makuaisti ja hajuaisti, saattaa olla vaikea erottaa enää todellisuutta virtuaalisesta maailmasta. a-game-of-thrones-169746

Aikakoneella keskiajalta tai kivikaudelta tulevat ihmiset hämmästyisivät jo nähdessään Taru Sormusten Herran tai muita fantasiaelokuvia. He saattaisivat pitää valkokangasta ikkunana maailmaan, jossa siinä näkyvät tapahtumat oikeasti tapahtuvat. Tai sitten he luulevat, että se on kuvattu paikan päällä.

Miten he voisivat käsittää, että jonkun ihmisen mielikuvasta on voitu luoda fyysisesti valkokankaalla nähtävä todellisuus. Elokuvien näyttäminen keskiajalla olisi varmasti johtanut kuolemaan noituussyytteiden vuoksi. Näiden ajatusten valossa voi kuvitella, miltä tuntuu virtuaalitodellisuus, jossa olet itse kokija etkä vain sivusta katselija.

Voit kokea miltä tuntui olla britti-imperiumin kuningas, Vatikaanin paavi, orja tai mongolivalloittaja suurkaanien aikakautena. Marco_6_3132209k

Se, että voit astua toisen ihmisen saappaisiin luo mahdollisuuksia hyödyntää virtuaalitodellisuutta myös muualla kuin vain viihdekäytössä peleissä ja elokuvissa. Sitä voidaan käyttää opettamaan historiaa, kouluttamaan erilaisiin tehtäviin ammattilaisia sekä opettamaan empatiaa ja myötätuntoa toisen kokemuksia läpikäymällä.

Terveydenhuollossa on loputtomia mahdollisuuksia hyväksikäyttää tätä teknologiaa myös. Ennen kuin käyn tarkemmin läpi virtuaalitodellisuuden sovelluksia eri aloilla, kerron hieman taustoja virtuaalitodellisuudesta teknologiana.

 

Mikä on virtuaalitodellisuus ?

Virtuaalitodellisuus on tietokoneella luotu keinotekoinen ympäristö, jonka voi kokea virtuaalitodellisuus-laseilla. Alkeellisia VR-laseja on ollut parikymmentä vuotta olemassa, mutta ne ovat olleet liian suurikokoisia, kalliita ja huonolaatuisia, että niistä olisi tullut yleisiä joka kodin laitteita.

virtual_reality_helmet

 

Virtuaalitodellisuuslasit kuluttajatuotteeksi

Oculus Rift on virtuaalitodellisuuslasien eli VR-lasien valmistaja, joka aloitti virtuaalitodellisuuden vallankumouksen. Ennätysmäinen KickStarter-kampanja keräsi miljoonia Oculus Rift VR-lasien valmistukselle. Oculus Rift loi siis halvat VR-lasit kuluttajille ja parin viime vuoden aikana kilpailijoita on noussut taistelemaan uuden markkinan haalimisesta itselleen. Tunnetuimmat niistä ovat Sonyn Project Morpheus, Samsungin viritelmät, Googlen halpa pahviversio. Suosikkini on kuitenkiFove, joka tunnistaa silmienliikkeet toisin kuin mikään sen kilpailijoistaan.

518408795_24_embedStandard

 

Virtuaalitodellisuuden sovellukset aloittain 

 

1. Viihde

VR-laseja valmistetaan tällä hetkellä pääasiassa pelaamiseen,koska ne vievät pelikokemuksen aivan uudelle elämystasolle. Ruudun katselemisen sijasta pelaaja tuntee lasien ansiosta olevansa pelin sisällä.

Samalla tavalla elokuvissa katselija voi valita kenen hahmon näkökulmasta katsoo elokuvaa. Katselija voi jopa vaihdella näkökulmaa kesken tapahtumien. Taru Sormusten Herraa katsoessa voit valita oletko Frodo, kun hän tuhoaa sormuksen, tai lentävä Nazgul, örkkiarmeijaa komentava Saruman tai sitten vain sivustakatselija. maxresdefault

 

2. Koulutus

VR-lasien avulla peruskouluissa voidaan opettaa historiaa tai monia muita aineita. Oppilaiden läpikäydessä historian suuria tapahtumia asiat jäävät paremmin mieleen kun he kokevat läpikäyneensä itse maailmansodat, holokaustin, kivikauden ja keskiajan noitavainot.

Tunne näiden tapahtumien läpikäymisestä on paljon voimakkaampi oppimiskokemus kuin pelkästään opettajan kuunteleminen luokassa tai kirjasta lukeminen. Aivan peruskoulujen lisäksi VR-laseja käytetään monien ammattilaisten kouluttamisessa.

Sotilaskäytössä sitä aiotaan käyttää joukkojen kouluttamiseen taistelussa, lentämisessä tai lääkinnässä. Lääketieteessä sillä voidaan opettaa kirurgisten toimenpiteiden tekemistä.

Nyt jo kuka tahansa pystyy opettelemaan eri taitoja YouTubesta tutorialien avulla, VR-laseilla kaikkien taitojen oppiminen tulee tehostumaan vielä moninkertaisesti. Taitojen oppimiseen tarvittiin ennen oppi-isä tai mestari opettamaan, internet muutti sen ja VR-laseista tulee ultimaattinen oppi-isä minkä tahansa taidon oppimisessa, jos henkilöltä löytyy vain motivaatiota.

ab75dd10-6a00-11e4-91f6-0da569e3e78a_netflix-marco-polo-season-1-b

 

3. Matkailu

Arnold Schwarzenneggerin elokuvassa Total Recall Arnoldin esittämä hahmo menee matkatoimistoon, joka tarjoaa virtuaalisia matkoja ihmisille. Niissä luotiin muistoja lomamatkoista aivoihin, joita ei oikeasti ole tapahtunut.

Vuosi oli 1990 kun elokuva ilmestyi ja nyt ollaan jo merkittävästi lähempänä aikoja kun virtuaalimatkojen kokeminen on oikeasti mahdollista. Vapaa-aika ja rentoutuminen voi muuttua, kun ihminen voi lomailla Nepalin vuorilla, Iguazun vesiputouksilla tai Egyptin pyramideilla omalta kotisohvaltaan.

Ihmiset voivat myös käydä museoissa, teattereissa tai missä tahansa omalta kotisohvalta. Mikään näistä ei korvaa tietenkään oikeata ihmistä esiintymässä lavalla, mutta kiireisen elämän keskellä se voi olla parempi vaihtoehto kuin tylsistyminen yksin kotona.

080312-total-recall

 

4. Terveydenhuolto

VR-laseja on jo nyt kaavailtu kuntouttamaan ihmisiä erilaisten onnettomuuksien jälkeen. Erilaisia fobioita voidaan hoitaa turvallisessa ympäristössä ammattilaisen seurannassa. Autisteja autetaan kohdistamaan katsetta silmiin, sitä on jo kaavailtu kokeiltavan Fove-laseilla, jotka ovat ainoat katseensuunnan tunnistavat VR-lasit.

Tässä oli mainittu vain muutama ja se miten virtuaalitodellisuutta käytännössä käytetään auttamaan ihmisiä terveysongelmien kanssa paljastuu vasta tulevaisuudessa kun ihmiset kehittävät tuotteita edellämainittuihin ongelmiin.

CAREN_darter

 

5. Kommunikaatio

Facebook osti Oculus Riftin, siitä alkoivat spekulaatiot mitä FB aikoo tulevaisuudessa. Yksi villi idea on sosiaalisen median siirtyminen virtuaalitodellisuuteen. Ihmiset voisivat virtuaalimaailmassa luoda mielensisäisen maailmansa, joka vastaisi heidän profiilisivuaan.

Heidän omassa virtuaalimaailmassa olisi timeline tyyppisesti tietoa heistä itsestään. Käyttäjä itse voisi valita kuinka rajoitetusti muut vierailijat voisivat kulkea ympäri omassa virtuaalimaailmassa, jossa paljastaa asioita itsestään facebookin seinän tavoin. Jotkut ovet avautuvat vain harvoille ja valituille ja osa alueista on avoinna kaikille.

Habbo-hotellin tavoin olisi yleisiä alueita, jossa voisi tutustua uusiin ihmisiin vaikka fyysisesti ihmisten välillä olisi tuhansia kilometrejä. Samoin kaukaisiin tuttuihin voi olla yhteydessä puhelua tai chattailua intiimimmällä tavalla. Virtuaalitodellisuus voi tehdä kommunikaatiosta tehokkaampaa ja aikaa säästävää.

Tavoitteena ei kuitenkaan ole tulevaisuudenkuva, jossa kukaan ei tapaa enää kasvokkain koska kaikki keskustelevat virtuaalitodellisuudessa. On erittäin tärkeä muistaa silloin tämän teknologian oikea käyttö ja viettää aikaa todellisuudessa ja luoda oikeita ihmiskontakteja.

shutterstock_73147639

 

Loppusanat

Odotan virtuaalitodellisuutta innolla enimmäkseen sen vuoksi, että se voi räjäyttää ihmisen mielikuvituksen laajenemaan pidemmälle kuin ikinä aiemmin. Portaali ihmisten mielikuvitusmaailmaan on avautumassa ja tämän teknologian avulla jokainen voi saada mahdollisuuden näyttää se koko maailmalle.

Se tosiasia kiehtoo, että olen syntynyt tähän aikaan maailmanhistoriaa jolloin tämänlaisia maagisia välineitä on syntymässä. Kauas ollaan edetty siitä pisteestä kun ihmiset kertoivat mielensä tarinoita maalaamalla eläinten verellä kallioon.

a-game-of-thrones-169746

Leave a Reply