#11: 100 tuntia meditaatiota 10 päivässä: Vipassana-retriitin sanoinkuvaamattomuus

Missä nähdä kauneutta? -artikkelisarjan yhdestoista osa käsittelee Vipassana-retriittiä. Kyseessä on henkinen retriitti, johon kuuluu 100 tuntia meditaatiota ja yksinoloa kymmenen päivän aikana. Retriitti on ilmainen ja niinpä se on oiva vaihtoehto elämässä myös siinä tilanteessa, jos kaikki muu menee pieleen – missä muualla voi olla kymmenen päivän ajan täyshuollettuna (kattaan ruoan ja asumisen) ja saa lisäksi opetusta?

25-vuotias meditointia ennenkin harrastanut nainen kertoo kokemuksestaan vipassana-retriitissä.

”Vipassana on paalinkielinen sana ja se tarkoittaa asioiden näkemistä sellaisena kuin asiat todella ovat. Yleensä emme näe asioita sellaisina kuin ovat – kokemisen edessä ovat kaikenlaiset tuntemukset ja tunteet, ennakkoluulot, tapamma kategorisoida maailmaa. Nämä mielen tottumukset/rakenteet luovat kaikki tietyn tunnelin, jonka läpi yleensä katsomme maailmaa.”

Voimme esimerkiksi ajatella, että kävelemme ulkona ja näemme puun. Mielessämme katerisoimme heti: tuo on koivu ja ohitamme puun. Mutta näemmekö tätä puuta todella, pysähdymmekö ikinä katsomaan sitä? Samalla tavalla voimme nähdä jonkun ihmisen ja heit kategorisoida hänet pukeutumisen perusteella johonkin luokkaan, mutta näemmekö me tällöin oikeasti tätä ihmistä vai vaan omat kategoriamme ja ennakkoluulomme?

”Meditaatio on tapa tavallaan ohjelmoida mieli kokemaan ja aistimaan uudella tavalla. Tai tavallaan päästetään irti tästä kokemisesta – suljetaan aistit pois. Esimerkiksi hindulaisuudessa meditaatiossa erittäin tarkkoja menetelmiä, jolla suljetaan erilaisia aistihavaintoja pois, jotta voidaan kääntää kaikki huomio omalla tavallaan sisäänpäin – ja kokea kerrankin niin, että keskittyy olemukseen ja olemassa oloon, ei ulkopuolisiin aistimuksiin.”

Vipassanan tarkoitus pyyhkiä pois tällaiset mielen rakenteet, poistaa tämä mielen huntu, jotta voimme nähdä ja kokea mielemme ja maailma sellaisena kuin se todella on. Tätä on hieman hankala selittää sanojen kautta, kyse on kokemuksesta, joka pitää kokea, palaan tähän myöhemmin.

Retriittiin saavuttuani sain itselleni kymmenen päivän ajaksi oman meditaatiosellin. Selli oli ehkä noin neliömetrin kokoinen ja mahduin juuri ja juuri istumaan seillä. Mielenkiintoista olikin meditaation edetessä huomata, että huolimatta vaatimattomasta ympäristöstäni, en ole koskaan tuntenut olevani niin täydellisen vapaa kuin siellä sellissä istuessani.”

”Meditaatioselleistä oli pääsy pieneen mutaiseen pihaan, jossa aina välillä teimme viiden minuutin kävelymeditaatioita istumisen lomassa. Piha tulikin minulle retriitin aikana hyvin tutuksi ja retriitin edetessä oli mielenkiintoista huomata miten eri tavoilla aloin pihaa meditaation syventyessä nähdä.

Piha näytti päivä päivältä hienommalta ja täydellisemmältä, tuntui että joka päivän näin ja kykenin ottamaan tästä näkemystä enemmän, olemaan enemmän. Retriitissä oivaltasin, että tapa nähdä ja kokea mielen rajattomuus on aina olemassa saavutettavissa, mutta että kovinkaan usein näin ei elämässämme ole… Tuntui, että näin ja kaiken asioiden takana olevan täydellisyyden tai kirkkauden, absoluutin… kaikki vain oli.”

Jossain vaiheessa retriittiä ymmärsin siellä niin perustavanlaatuisen täydellisesti, että mieli on todella rajaton, täysin täysin täysin vapaa ja rajaton ja puhdas. Tämä oli aivan uskomaton kokemus ja sitä ei voi edes voi oikein sanoin kuvata, ei suomen kielessä (onko missään kielessä) ole oikein sanoja, joilla sitä voisi kuvata.”

”Jotta pääsin käsiksi näihin sanoinkuvaamattomiin kokemuksiin, oli minun ensiksi kuitenkin käytävä läpi todella rankkoja asioita itseni kanssa… kaikkien oli. On myös mainittava, että kaikille ihmisille retriitti ei ollut yhtä sykähdyttävä kokemus kuin minulle.

Ensimmäiset kolme päivää retriitissä oli kyse pelkästään mielen puhdistamista. Tehtävänä oli hengittää ja tarkastella ilmavirtausta huulen yläpuolella 10 tuntia päivässä kolmen päivän ajan. Aikamoista, eikö? Tässä kolmen päivän aikana mieleni harhaili pakollakin kaikissa muissa asioissa.

Asioita on pakko miettiä ja vatvoa ja murehtia ennen kuin niistä pystyy päästämään irti. Ensimmäiset päiväni olivatkin todella rankkoja. Kun ei ollut mitään tekemistä tai toimintaa, joihin paeta omia kysymyksiään ja elämänsä solmukohtia, sitä tuli pakollakin käytyä läpi kaikenlaisia asioita parisuhteeseen, koulutukseen, unelmiin, töyhön, elmän tarkoitukseen, aivaan kaikkeen liittyen.

Näiden kaikkien pohdintojen lisäksi pintaan nousi myös kaikenlaisia unohtuneita tunteita ja tuntemuksia ja traumoja ja padottuja asioita…. ja kun ei ole mitään mihin paeta, on nämä asiat pakko kohdata. Itkinkin joka päivä monen monta kertaa (tosin olin muutenkin ihminen, joka itkee paljon) ja olin välillä aivan romuna. 

Kaikki olivat. Vipassana ei ole helppo kokemus kenellekään. Minusta tuntui kuin olisin itkenyt pois kaiken elämässäni tapahtuneen pahan. Kolmen päivän mielen puhdistamisen jälkeen alkaa niin sanottu vipassana ja mielen uudelleen ohjelmointi.”

”Seuraavien kuuden päivän aikana pyritään pääsemään eroon mielen kahdesta voimasta ja taipumuksesta, joiden sanotaan synnyttävän kaiken henkisen kärsimyksen. Mielen taipumuksen tarrautua asioihin ja tunteisiin ja taipumukseen kokea (uusia) asioita vastenmielisinä.

Nämä kaksi voimaa ohjaavat ihmisten elämää yleensä koko ajan, usein vieläpä tiedostamattomasti ja vipassanan myötä näistä kahdesta voimasta pyritään tulemaan tietoisiksi ja niistä pyritään pääsemään eroon, edes vähäksi aikaa.”

Toivoisin, että voisin paremmin sanoin kuvata retriitissa kokemiani mielettömiä kokemuksia, mutta nämä kokemukset ovat jotenkin sanojen ulottumattomissa… Miten kuvaisit sanojen kautta miltä mansikka maistuu sellaiselle ihmiselle, joka ei elämässään ikinä maistanut yhtään mitään? Miten kuvaisit syntymäsokealle ihmiselle sanoin miltä maailmaa näyttää tai mitä eri värit ovat? 

Mutta kun kokemus tulee, niin epäilykset häviävät. Tämän takia sanotaan, että viisi minuuttia meditaatiota on parempaa kuin kymmenen kirjan lukeminen aiheesta, sillä meditaatiossa pelkkä tiedollinen taso ei riitä. Tarvitaan kokemuksia. Meditoiminen usein todella vaikeita, mutta se vain pitää tehdä, jos haluaa päästä käsiksi vahvoihin kokemuksiin myötätunnosta ja sisäisestä rauhasta ja vapaudesta.”

”Jotkin asiat täytyy vain kokea, jotta ne voi ymmärtää. Sillä pelkät sanat ovat kuin ruokalista ravintolassa: vaikka voitkin lukea mitä ateria sisälstää, vasta maistettuasi ruokaa tiedät miltä se maistuu. Muistin itse miten minua ennen raivostutti tämä kielellisen vaikeaselkoisuuden aspekti kun luin henkisiä kirjoja ja buddhalaisia tekstejä.

Eikö näitä hienoja kokemuksia muka vai mitenkään kuvata selkeästi, miksi käytetään niin paljon jotain ihmeellistä ja koukeroista kieltä?

”se ei ole mitään, mutta se ei ole myöskään olematta ei-mitään”

”Jotain tämän tyyppisiä lauseita tuli aina vastaan ja miten kukaan voi saada irti mitään tällaisesta”, ajattelin. ”Nyt ymmärrän, että ei näitä kokemuksia voi kuvata sanoin mitenkään ja ainot miten niitä voi yrittää lähestyä onkin sitten joidenkin sanakoukeroiden tai taiteen avulla. 

En itsekään tiedä aukeaako tämä haastattelutekstini sitä lukeville ihmisille, toivon niin. Mutta ymmärrän vallan hyvin, jos tämä teksti ei herätä kiinnostusta, enhän itsekään ollut tällaisista asioista aina kiinnostunut. Siitä huolimatta koin jotain niin perustavanlaatuista ja elämää muuttavaa ja syvää, että haluan siitä puhua.”

”On eri tapoja ymmärtää asioita. Voit tiedollisesti ymmärtää näitä asioista, se on kuin lukisit ruokalistaa. Mutta kun saat ruokaa eteesi ja syöt tätä ruokaa niin saat yhtäkkiä täysin erilaisen kokemuksen. Vertaus: miten voisit selittää ihmiselle, joka ei ole ikinä maistanut mansikkaa, miltä se maistuu? Ainut tapa millä hän ymmärtää on että annat hänen maistaa mansikkaa.”

Meditoidessa minun tuli kaivauduttua kymmenen päivän aikana todella syvälle omaan identiteettiini ja minuuteeni. Minä olen opiskelija – kuka on tämä minä joka opiskelee? Kuka on tämä minä, joka meditoi? Mikä on tämä minun jalkani, jota pistelee? Kuka on tämä minä, joka ajattelee? Kaivoin pois kaiken millä määrittelin itseni ja egoni.

Kävit kaikki tällaisia omat käsitykset läpi ja tarkastelin niitä ja pääsin uuten mielentilaan. Mitä olen sitten kun en voi enää määritellä itseäni sanojen ja kielen kautta? Tässä vaiheessa alkoi itseni kokeminen uudella, ei-sanallisella ja -määritelmällisellä tavalla. Kun omasta minuuden käsityksestä ja identiteetistä uskaltaa päästä irti, voi sen takaa löytyä jotain uutta.

Minulle oli vahva kokemus siitä, miten tunsin olevani kuin tyhjyys, kuin ei-mitään. Yksi mielenkiintoinen asia oli, että kohtasin suuren tajuaminen suuren ymmärryksen ja oivalluksen siitä, että rakkaus sellainen kuin olin sitä ajatellut, ei ollut. Aiemmin tuntemani ja kokemani rakkaus tuntui tyhjältä. Aluksi olin tästä oivalluksesta todella raunioina, se mursi maailmankuvani kipeällä tavalla.”

”Tuntui kuin rakkautteni olisivat olleet biologisten, hormonaalisten ja emotionaalisia tarpeitteni ilmentymiä… ja kun pääsin näin näin tarpeiden tuolle puolen, koin tällaista rakkauden tunnetta paljon voimakkaampaa rajatonta myötätuntoa. Rakkaus voi koskea vain yhtä ihmistä, mutta myötätunto puolestaan kaikkea elollista. 

Buddhalaisuudessa puhutaan transendentiaalisesta myötätunnosta ja toivotaan, että kaikki tuntevat olennot voisivat päästä tähän puhtaan myötätunnon tilaan. Koin kokevani tällaista transendentiaalista ja rajatonta myötätuntoa. Hoksasin, että tämä on sitä myötätuntoa, jota minä olen saanut erilaisista kirjoista ja taiteesta ja ihmisiltä ja opettajilta, joita olen kohdannut.

Ymmärsin myös, että tämä rajaton ja kaikenhyväksyvä myötätunto ja välittäminen on myös sitä, mitä minä haluan jakaa eteenpäin muille ihmisille.”

”Vipassana-retriitti on siitä niin hyvä systeemi, että koko kokemus on rakennettu, niin että ihmisen on pakko kohdata itsensä ja pohtia elämäänsä ja käydä läpi kaikkia mahdollisia siihen liittyviä mietteitä ja epäilyksiä. 10 päivän aikana on kohdata kaikkea tätä ja siirtyä näin asioissa eteenpäin. Vipassana luo puitteet suoralle kokemukselle.

Voi nimittäin olla, että vaikka ihminen haluaisi kuinka paljon meditoida arjessasi, ei hän vain pysty siihen. Vipassana on siitä hyvä, että se pakottaa tähän; jokaisen istuu 100 tuntia 10 päivän aikana. Retriittiin tultaessa allekirjoitetaan sopimus, ja vaikka lähes jokaisen tekee mieli lähteä jossain vaiheessa kesken pois, vahvistaa allekirjoistus sen, että vaikiempien hetkien läpi on tärkeää jatkaa.

Suosittelenkin vipassanaa ja meditaatiota jokaiselle äärettömän paljon. Ja mainittakoon vielä tässä, että vaikka vipassana yleisesti liitetään buddhalaisuuteen, en itse ylipäätänsä puhu minkään uskonnon puolesta. Jonkinlainen universaali laki on, että yksinkertaisesti me ihmiset yksinkertaisesta kärsimme ja aiheutamme kärsimystä itsellemme, jos emme ymmärrä mielemme ja todellisuuden luonnetta.

Vipassana tarjoaa mahdollisuuden tällaiseen ymmärtämiseen. Vipassanan viimeinen päivän onkin niin sanottu metta-päivä, jossa harjoitetaan kaikkiin eläviin olentoihin kohdistuvaan myötätuntoa. Ideana on se, että kun ihminen vapautuu itse omasta kärsimyksestään, voi hän auttaa myös muita vapautumaan kärsimyksestä heidän kärsimyksestään.

Mistä muusta elämässä voisi olla kyse kuin siitä, että kasvetaan irti omasta kärsimyksestä, jotta voidaan auttaa muita tekemään sama? Kasvusta siihen, että ei tehdä asioita vain itselle vaan myös muille? On mielestäni hienoa, että sen sijaan, että ihminen miettisi loputtomiin omia ongelmiaan, voi hän keskittää tämän psyykkisen energiansa ja henkiset voimavaransa siihen, että hän auttaa myös muita ihmisiä.”

Retriitin käyneen Heidin blogi on luettavissa täältä. Kiitos haastattelusta Heidi!