Single Blog Title

This is a single blog caption
26 syyskuu 2016

Tarina kahdesta haasteryhmästä

Ensimmäistä kertaa Dreamspire ry:n kahden ja puolen vuoden mittaisessa historiassa Dreamspiren päätapahtuma 30 pelon päivää järjestettiin kaksi kertaa samaan aikaan. Viimeisimmässä ryhmässä alkoi olla niin paljon osallistujia, ja ryhmäläiset ja ryhmän vetäjät toivoivat molemmat pienempiä ryhmiä, joten niinpä elokuussa alkoi pyörimään kaksi haasteryhmää kahdessa eri paikassa samaan aikaan.

Molemmissa haasteryhmissä oli kaksi omaa vetäjää, eli neljän vetäjän kasaamat porukat kokoontuivat kerran viikossa kahdessa eri kahvilassa joka sunnuntai. Edellistä haasteryhmää vetänyt Tiina on maailmalla reissaamassa, mutta onneksi edellistä ryhmää vetänyt Vladimir Heiskanen ei joutunut jäämään yksin vetovastuun kanssa: Vladi veti toista ryhmää erään Aulin kanssa kun taas Henna oli vastuussa toisen ryhmän ohjaamisesta.

photo-1474307747094-ae2ea1e4ff07

Kuvituskuva kuvapalvelusta unsplash.com

Ensimmäinen haastetapaaminen järjestettiin yhteisesti kaikille haastekuukauteen osallistuville ja tässä ensimmäisessä tapaamisessa ihmiset  sitten jakaantuivat kahteen ryhmään, jotka kokoontuivat kumpikin tulevina viikkoina eri kahviloissa/tapaamispaikoissa.

Osallistujia oli kirjavasti eri taustoista ja maailmoista: oli lääketieteen, farmasian, oikeustieteen, antropologian, kuvataiteen, merkonomian ja filosofian opiskelijaa ja yrittäjää, muusikkoa, joogaohjaajaa, kirjailijaa, lastentarhaohjaajaa, koodaajaa, siviilipalvelusmiestä, kuvataidekasvattajaa, bmx- ja graffitiharrastajaa ja ties ketä muuta.

On hienoa, että haasteryhmä on onnistunut tuomaan yhteen ja yhdistämään näinkin kirjavaa joukkoa erilaisia ihmisiä, jotka eivät muuten elämässä ehkä tapaisi toisiaan. Haastekuukauden aikana tapahtui paljon. Osa osallistujista meni vapaa-aikanaan kaduille free hugs -kylttien kanssa ilahduttamaan ihmisiä halauksilla. Yksi osallistuja kokosi haasteryhmän lopussa ihmisiä tulevaisuudessa koittavaan yhteisnäyttely-projektiinsa.

Toinen osallistuja kutsui haasteryhmäläisiä syntymäpäiväjuhliinsa, jonka open mic -tilaisuus tarjosi ihmisille mahdollisuuden haastaa itseään ja esitellä taidettaan. Lisää juhlia ja illanviettoja oli luvassa osallistujille myös haastekuukauden jälkeen.

photo-1465060810938-30bbe7c40e76

Kuvituskuva kuvapalvelusta unsplash.com

Kolmas julkaisi elämänsä ensimmäisen ep:nsä (extended play) haastekuukauden aikana. Neljäs osallistujista, joka oli hyvin perillä rahankäyttämisen, budjetoinnin, sijoittamisen ja säästämisen saloista perusti kuukauden lopussa oman raharyhmänsä, jota hän alkaa nyt haastekuukauden jälkeen vetämään. Ryhmässä keskustellaan raha-asioista ja opetellaan perustaitoja rahankäyttöön liittyen ja myös tarjotaan lukuvinkkejä aihepiiriin liittyen.

Viides jatkoi oman bloginsa kirjoittamista ja asiakkaiden hankkimista opastetuille luonto-kaupunkiretkilleen. Jotkut haastajat kokeilivat ja loivat rutiinia meditaation harrastamisen suhteen, osa hankkiutui treffeille, osa osallistui uusiin tapahtumiin, osa harrasti enemmän ulkoilua ja liikuntaa kuin aiemmin.

Joku haastajista loi itselleen ja taiteelleen oman facebook-sivun, toinen pyrki osaksi tanssiryhmää hakuprosessiin liittyvästä jännityksestä huolimatta. Yksi kehitti omaa yritystään eteenpäin, toinen loi facebook-sivut tanssinohjaustunneilleen. Peloista puhuminen ja irtipäästäminen olivat vahvoja teemoja haastekuukauden aikana kuten myös taiteen tekeminen.

Open mic -iltojen järjestämisen ja illoissa esiintymisen lisäksi ihmiset kävivät katusoittamassa ja osa myös harrasti oman taiteen luomista, muun muassa musiikin säveltämistä ja maalaamista. Kuten edellisessäkin haasteryhmässä, myös tällä kertaa perustettiin uusia haasteryhmän sisäisiä ryhmiä: oli naisten- ja miesten piiriä ja -keskusteluiltaa ja traumankäsittelyryhmää ja (katu)muusikkoporukkaa.

Kiitos kaikille ihmisille sujuneesta ja miellyttävästä kuukaudesta, vaikka en itse Jyväskylän opiskeluiltani päässytkään mukaan kaikkiin tapaamisiin! Seuraavia haasteita ja haastekuukausia odotellessa – tapaamisista tullaan tiedottamaan Dreamspiren etusivulla, pysykää kuulolla!

14195282_570535616467340_503989279131189856_o13987507_560949304092638_3678191941540679959_o14231264_570535413134027_562368755923801578_o

Kuvituskuva palvelusta unsplash.com

Kuvituskuva kuvapalvelusta unsplash.com

Leave a Reply