30 vapaan kirjoittamisen päivää, osa 1/2

Eräs ystäväni lainasi minulle yhdysvaltalaisen kirjailijan, käsikirjoittajan ja kouluttajan Julia Cameronin Tie luovuuteen -kirjan. Kirjassaan Cameronin paitsi kertoo työstään luovien alojen ihmisten parissa (Cameron toimii niin sanottuna luovuuskouluttajana), niin hän myös esittelee lukijalle 12 viikon mittaisen kirjoitusohjelman, jota seuraamalla ihmisen pitäisi päästä kiinni omaan luovuuteensa ja siihen mitä hän haluaa elämässään tehdä.

Mainittikoon, että monitoimiosaaja-yrittäjä-kirjailija Tim Ferrissin blogissa muun muassa käsikirjoittaja-ohjaaja-tuottaja-kirjailija Brian Koppelman on maininnut Cameronin kirjan yhdeksi elämänsä tärkeimmistä kirjoista. En lainkaan ihmettele tätä.

Kirjassa esitellyn 12 viikon ohjelman ideana on, että ohjelman ajan ihminen kirjoittaa joka päivä kolmen sivun verran tekstiä – aivan mitä tahansa tekstiä. Puhdasta tajunnanvirtakirjoitusta siis. Ideana on, että tekstin tuottaminen ei saa loppua kolmen sivun aikana missään vaiheessa, oikeinkirjoituksella ei ole väliä eikä sensuuria saa harrastaa.

Näitä sivuja kutsutaan aamusivuiksi. Aamusivujen kirjoittamisen lisäksi joka viikolla pitäisi omistaa yksi ilta pelkästään itseään varten tehdäkseen juttuja joita haluaa tehdä, mutta joita ei muka ole muuten elämässä kerennyt tekemään – käydä taidenäyttelyssä, keikalla, lukea kirjaa…

Tätä viikottaista oman illan ottamista kutsutaan kirjassa taiteilijatreffeiksi. Koska haluan tehdä Dreamspiren sivuille 30 päivän mittaisia haasteita ja koska minulla oli myös paljon muita asioita elämässä, tein Cameron haastetta vain runsaan kuukauden ajan ja jätin taiteilijatreffit välistä.

Kirjoitin siis kuukauden ajan kolmen sivun verran tekstiä kolme sivua joka päivä. Vähänpä arvasin mihin kaikkeen tämä tulisi johtamaan. Jälkeenpäin voin vain sanoa seuraavaa:

Kyseessä oli yksi elämäni raskaimmista kuukausista.

Ja myös:

Kyseessä oli yksi elämäni tärkeimmistä kuukausista.

 

Mitä kirjoittaminen teki minulle?

Alkaessani kirjoittamaan aamusivuja, en monesti, istuessani alas tietokoneen ääreen, tiennyt lainkaan mistä kirjoittaisin. Niinpä saatoinkin useasti aloittaa: ”Noniin jaahas aamusivut voi ei, minulla ei ole aavistustakaan mistä tänään kirjoittaisin.” Saatoin toistella tätä samaa lausetta useampaankin kertaan ja kerrata vanhoja edellisinä päivinä kirjoittamiani tapahtumia kunnes tuntui, että kirjoittaminen alkoi niin sanotusti viedä mukanaan.

Välillä tätä kirjoittaminen vie mukanaan -tunnetta ei tullut lainkaan ja koko kolmen sivun kirjoittaminen työläältä ja tuskaiselta. Näitä tällaisia hetkiä oli kuitenkin todella harvoin, ehkä pari kertaa koko kuukauden aikana. Usein kirjoittaminen vei mukanaan vähän takkuisan alun jälkeen.

Eikä tämäkään ollut aina miellyttävä asia. Monena päivänä hakkasin näppäimistöä kirjaimet CAPS-LOCKATTUINA JA SUUNNILTANI RAIVOSTA. Ihmissuhteissani esiin tulleet ristiriidat, jotka olin työntynyt syrjään kieltäytyen ajattelemasta niitä, nousivat pintaan enkä enää pystynyt muuta kuin kohtaamaan niitä kirjoittamisen kautta.

Se ärtymyksen tunne mikä minulla nousi pintaan, muuttuikin tekstiä kirjoittaessa suunnattomaksi vihaksi ja pari kertaa kirjoitin kaikki kolme sivua tekstiä ISOLLA JA LIHAVOIDUILLA KIRJAIMILLA. Ei ole helppoa yhtäkkiä ottaa vastaan ja tuntea ja käsitellä vihaa, jota on pitänyt sisällään koko elämänsä ajan – kirjoittamista ei myöskään turhaan sanota terapeuttiseksi prosessiksi.

Vihan tunteet tuntuivatkin musertavilta kun ne vyöryivät ylitseni tekstiä kirjoittaessani. Ja olin onnellinen, että minulla oli keino purkaa ja käsitellä tunteita tekstin kirjoittamisen kautta. Aloin miettiä kaikkia niitä ihmisiä, jotka tällaisia tunteita tuntevat ja joilla ei ole mitään keinoa niiden käsittelyyn.

Ja sitten kun tällaiset tunteet nousevat vaikka alkoholia ottaessa esiin niin… Suomessa valtaosa väkivalta- ja henkirikoksista tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena.

Pääsinkin kirjoittamisen kautta kosketuksiin moniin tunteisiin, jotka olin torjunut itseltäni aiemmin. Sain purettua ja käsiteltyä paljon muun muassa vihan tunnetta. Tämä on mielestäni hyvä asia. Sillä viha ei ole paha asia, vaan välittämisen ja rakkauden vastakohta.

Olin vihainen itselleni ja siihen miten olin sallinut itseäni ennen kohdeltavan. Olin vihainen, jos joku oli kohdellut minua huonosti ja epäkunnioittavasti. Olin vihainen siitä etten ollut uskaltanut tuoda omaa ääntäni kuuluviin ja kertoa ihmisille, että olivat rikkoneet rajojani. Koin vihan määrittävän rajat sille miten sallin itseäni kohdeltavan – niin omalta kuin muiden taholta.

”Viha on kuin tuli. Se on hyvä renki, mutta huono isäntä. Viha voi antaa energiaa ja voimaa, mutta vartioimatta jätettynä, se voi myös riistäytyä käsistä ja polttaa ja tuhota meidät.”

Tottakai kirjoittaminen edusti minulle muutakin kuin vain vihan tunteiden purkua. Sain purettua myös monia muita asioita ja avattua solmukohtia mielessäni ja päässäni. Sain tuotua esiin myös hienoja tunteita, joita en ollut aikaisemmin tuonut esille muille.

Sain käsiteltyä paljon elämääni ja muistojani. Monena päivänä kirjoitin minulle tuttujen ihmisten elämästä ja pohdin mitä heille kuuluu. Monena päivänä kirjoitin to-do-listaa – mitä asioita halusin tehdä tänään tai lähitulevaisuudessa. Ja koska mitään ei tarvinnut eikä voinut eikä saanut sensuroida, niin ylös tuli heiteltyä myös kaikenlaisia hulluja ja mielikuvituksellisia ideoita.

 

Kirjoittamisen rutiinia

Oli todella ihmeellistä huomata miten nopeasti tekstiä alkoikin syntyä kun joka päivä kirjoitti. Kolmen sivun kirjoittamiseen meni minulla noin kolme varttia. Kirjoitin Wordilla A4-kokoiselle paperille standarsireunuksilla, Times New Roman -fontilla (fonttikoko 12 ja riviväli 1,5).

Usein kaikkien asioiden tekemisessä vaikeinta on asioiden aloittaminen eikä kirjoittaminen ole tämän asian suhteen mikään poikkeus. Siksi olikin niin vapauttavaa kun saattoi aloittaa kirjoittamisen ihmettelemällä, että mistähän tänään kirjottaisin.

Suuren tajuamisen hetki tuli minulla noin 20 päivän jälkeen kun katsoin 60 sivua kirjoitettua tekstiä. Aloin miettimään, että jos tekisin haastetta kokonaiset kolme kuukautta, tulisin tässä ajassa kirjoittaneeksi 270 A4-arkin verran tekstiä. Kirjan sivuissa tämä määrä todennäköisesti tuplaantuisi.

Aloin hoksata, että kirjan kirjoittaminen ei ollutkaan mikään mahdoton urakka. Ja niinpä noin 20 päivän jälkeen päätinkin, että sen sijaan, että kirjoittaisin pelkästään siansaksaa pöytälaatikkoon, voisin vallan hyvin edes koittaa tällä vaivannäöllä kirjoittaa jonkinlaista pienoisromaania.

Sainkin pienoisromaanini ensimmäistä versiota kirjoitettua noin 16,000 sanan verran (yhdelle A4-sivulla mahtuu noin 400 sanaa, noin 40 sivua tekstiä Wordilla siis). Kirjoitin työtäni milloin koulussa ja milloin kotona ja tallensin kirjoitustani aina muistitikulle.

No, muistitikkuni katosi jossain vaiheessa ja suuri osa tarinaani sen mukana – opetus kuuluukin, että ottakaa töistänne aina useampia varmuuskopioita!

 

Turvaverkko tulevaisuuteen

Se, että sain tehtyä päänsisäisiä kiehtovia ja raskaita tutkimusmatkoja ei ollut ainut hyödyllinen asia kirjoittamishaasteessani. Koin merkittävänä sen, että haasteen myötä hoksasin kirjoittamisen olevan todella hyvä työkalu omien tunteitteni käsittelyyn.

Nyt oloni elämään on paljon luottavaisempi ja turvallisempi kuin ennen – tiedän, että jos minulle tulee elämässäni vaikka miten vaikea hetki tai tunnetila vastaan, pystyyn käsittelemään ja ilmaisemaan tätä tunnetta tai oloa kirjoittamalla (ainakin osittain).

Tajunnanvirtakirjoittaminen on mielestäni hyvä keino, jolla lähes kuka tahansa voi lähteä käsittelemään elämäänsä ja sen kriisejä ja tunne-elämänsä solmukohtia. Sillä, osaako kirjoittaa ja miten hyvin/huonosti, ei ole mitään merkitystä, sillä tekstiä kirjoitetaan vain omaan käyttöön.

Toinen vaihtoehtoinen kelle tahansa soveltuva tapa voisi oman monologin (yksinpuhelun) nauhoittaminen älypuhelimeen. Jos et tiedä mistä lähteä kirjoittamisessa tai puhumisessa liikkeelle, voit lähteä liikkeelle juuri myöntämällä ääneen tämän epätietoisuuden.

Tai voit alkaa kirjoittamaan omia vastauksiasi Dreamspiren Kysymyksiä-osion kysymyksiin. Vaihtoehtoisesti voit myös ottaa oppia kirjailija Ernest Hemingwayn minua paljon inspiroineesta sitaatista:

”Kaikki mitä sinun tarvitsee tehdä, on kirjoittaa yksi totuudenmukainen lause. Kirjoita todellisin lause minkä tiedät.”
-Ernest Hemingway

”All you have to do is write one true sentence. Write the truest sentence that you know.”

 

Toinen osa tälle kirjoitukselle, 30 vapaan kirjoittamisen päivää, osa 2/2, löytyy täältä.

 

Lukijalle

1. Miten sinä voit ennakkovarautua elämässäsi mahdollisesti koittaviin kriiseihin?
2. Mitä keinoja, työkaluja ja ilmaisukanavia sinulla on omien tunteidesi käsittelyyn?
3. Mitä sinä voisit kirjoittaa?
4. Lue muita Hemingwayn kirjoittamisen vinkkejä Write Practicen sivuilta täältä.