30 kehumisen päivää: Miten kehuminen muutti elämääni?

Nettisivut, lehdet ja blogit ovat täynnä vinkkejä siitä kuinka syödä terveellisemmin ja kuinka päästä parempaan kuntoon. Vaikka on hyvä, että ihmisiä kannustetaan parempaan kuntoon, jättää moni mielestäni huomioitta oman luonteensa kehittämisen.

Kaikki ovat kuulleet puhuttavan sisäisestä ja ulkoisesta kauneudesta ja mielestäni ihmisen on hyvä paneutua molempiin. Itse tykkään haastaa itseäni sekä tämän ulkoisen kauneuden (huomion kiinnittäminen tyyliin sekä treenaamiseen, ruokavalioon ja nukkumiseen, tästä oma artikkelinsa myöhemmin) että sisäisen kauneuden osalta.

Tämä artikkeli kertoo jälkimmäiseen liittyvästä haasteesta. Haastoin itseni kuukauden ajan joka päivä kehumaan ihmisiä – sekä tuttuja että etenkin tuntemattomia.

 

Miksi kehua ihmisiä?

Minun elämääni vaikutti aikanaan suuresti mielikuvaharjoitus kuolemasta ja omien hautajaisten miettimisestä. Makasin sängylläni ja kuvittelin monen minuutin ajan, että makaan kuolleena hauta-arkussani – mietin, että mitä olisin halunnut hautajaisissa olleille ihmisille, ystävillä, tutuille ja läheisille viimeisinä sanoinani, jos olin ollut vielä elossa.

Lähestulkoon itkin tätä harjoitusta tehdessäni sillä hoksasin, että niin paljon on jäänyt sanomatta. Hoksasin, että kuolemani jälkeen ainoastaan ihmisille sanomani asiat ja elämäni aikana tekevät asiat jäisivät elämään.

Kirjoitinkin monelle läheiselleni niin sanotun kuoleman kirjeen – kirjeen, joissa kerroin niitä kaikkia hyviä asioita, joita näissä ihmisissä näin; kaikkia niitä asioita, joita halusin näille ihmisille sanoa ennen kuin itse kuolisin. Tällaisten kirjeiden kirjoittaminen opetti olemaan avoin ja haavoittuvainen – minua pelotti erittäin paljon antaa tällaisia kirjeitä monille ystävilleni (saatika vanhemmilleni).

Dale Carnegie kertoo klassikoksi nousseessa kirjassaan Kuinka saada ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa  kymmenvuotiaasta pojasta, joka halusi laulajaksi. Pojan ensimmäinen lauluopettaja kuitenkin tyrmäsi pojan täysin: ”Et sinä osaa laulaa. – – Sinulla ei ole ääntä alkuunkaan. Se on kuin tuulen vonkunaa ikkunaluukuissa.”  

Pojan äiti kuitenkin kannusti poikaa ja huomasi pienetkin edistysaskeleet hänen äänessään. Äiti kulki paljasjaloin (elettiin 1800-luvun loppua) voidakseen maksaa poikansa laulutunnit  ja hänen kommenttinsa muuttivat pojan elämän. Enrico Carusosta tuli aikansa suurin ja kuuluisin oopperalaulaja.

Välillä kehu saattaakin aiheuttaa niin sanotun lumipalloefektin tai olla käännekohtana, jonka myötä ihminen lähtee kasvamaan henkisesti eteenpäin.

Jevgeni Särki, yksi seitsemästä kommuunani asuvasta kämppiksestäni, pohti myös kehumisen ja kehujen vaikutusta ihmisiin ja maailmaan valaisevassa blogipostauksessaan. Olen itse ollut ennen paljon epävarmempi kuin nykyään ja se, että itseäni on kehuttu. on auttanut itseäni elämässä valtavasti eteenpäin. Niinpä koen, että jonkinlaisena suorastaan velvollisuutenakin on jakaa osaa kokemastani hyvästä eteenpäin.

Paitsi että ihmisten kehuminen voi auttaa muita ihmisiä heidän elämässään eteenpäin – harva unohtaa aidon kehun – on kehujen lausuminen kannattavaa myös kehujalle itselleen. Itseäni ainakin monesti pelottaa ihmisten kehuminen – saatan ajatella, että ihmiset pitävät minua hassuna tai että he eivät pidä minun kehujani aitoina tai että suomalaisessa keskustelukulttuurissa liika kehuminen vain hämmentää ihmisiä.

Tästä huolimatta haluan, että pystyn lähestymään mielenkiintoisilta vaikuttavia ihmisiä missä tahansa – vaikka sitten kadulla tai juhlissa. Yhden parhaista ystävistäni tapasin vuosia sitten kadulla kun tein töitä feissarina. Koen myös, että kehujen sanominen tekee minusta itsevarmemman ihmisen.

Niinpä sitten monena päivänä viikossa matkalla kouluun tai kotiin, saatoin kävellä nätisti pukeutuneen tytön tai naisen luokse ja kehuin häntä jostain hänen pukeutumisensa tai tyylinsä yksityiskohdasta – vaikkapa takista tai kengistä tai kampauksesta – tai sanoin hänelle vain, että hän näyttää todella kauniilta.

Voin sanoa, että tällaistenkin kehujen sanominen täysin tuntemattomalle ihmisille jännitti minua todella paljon. Välillä kehuin myös miehiä heidän vaikkapa tyylikkäistä takeistaan tai tatuoinneistaan. Oli hauska huomata, että miesten kehuminen jännitti minua ehkä naisiakin kehumista enemmän.

Se, että mies menee kehumaan kadulla toista miestä, on ehkä suurempi tabu kulttuurissamme kuin se, että mies lähestyy naista. Monissa asiakaspalvelutilanteissa – kaupan kassalla, kahvilassa, myös kehuin minua ystävällisesti palvelleita ihmisiä.

Aina en kiinnittänyt huomiota pelkästään ulkoisiin seikkoihin – saatoin lausua ihmisille kehuja heidän hymystään, ystävällisyydestään, ryhdistään, naurustaan ja ilostaan.

 

Miten kehua ihmisiä?

Oikeastaan kaikki ihmiset, joita kehuin olivat todella otettuja ja tyytyväisiä. Huomasin, että aiheutin välillä hämmennystä, mutta monesti hämmentyneidenkin kasvojen ilmeiden alle piiloutui salainen tyytyväinen hymy. Ehkä tähän vaikutti myös se miten lähestyin ihmisiä.

Sen sijaan, että olisin kävellyt jotakuta kohti ja vain tokaissut, että olet kaunis, saatoin kävellä tämän ihmisen luokse ja ujosti hymyillen (ja kädet levittäen, käsien taskussa pitäminen olisi voinut vaikuttaa uhkaavalta tai huonolla tavalla salailevalta) sanoa:

”Hei mua vähän jännittää tulla sanoon tää asia ja tää kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta mä halun sun tietävän, että musta sä vaan näytät tosi kauniilta. Sun kampaus, toi ihana korvakoru, sun hymy ja jotenkin koko olemus… niin että oot tosi kaunis ja mä haluun sun tietävän sen. Ei mulla muuta, oisin vaan katunu, jos en ois sulle uskaltanu tulla sanomaan tätä. Hyvää syksyä ja pidä tosta tyylistä kiinni!”

Yksissä juhlissa myös join itseni kunnon humalaan ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen (en hirveästi harrasta juomista, siihen menee rahaa ja haluan oppia olemaan rohkea milloin vain – en halua, että rohkeuteni tai hyvä oloni on riippuvainen alkoholista). Sanottakoon kuitenkin, että tämä juomiskerta oli minulle todella hyvä irroitteleva kokemus.

Jotta hyvä humala ei olisi mennyt hukkaan, päätin käyttää sen suoman itsevarmuuden tilan siihen, että kerroin minulle tutuille ihmisille mitä kaikkea kaunista näen heissä – asioita, joita haluaisin heidän tietävän ennen kuin sattuisin kuolemaan.

Menin siis tuttujeni luokse yksi ihminen kerrallaan ja kahden kesken kerroin hänelle kaikki nämä hyvät ja hienot asiat, joita hänessä näen – saatoin kehua ihmisiä heidän rohkeudestaan tai asenteestaan tai heidän empaattisuudestaan ja kyvystään ottaa muita huomioon.

Kerroin ihmisille, että olin kiitollinen siitä, että olin saanut tutustua heihin ja kerroin mitä ominaisuuksia heissä arvostin. Rohkaisin ihmisiä, jos näin että joku ihminen oli siinä vaiheessa, että piilotteli vielä itseltään jotain – jos vaikkapa ihminen ei itse nähnyt miten rakastettu hän oli muiden silmissä, niin kerroin hänelle miten paljon muut hänestä välittävät tai jos joku ihminen piti itseään todella epävarmana saatoin sanoa mitä kaikkia rohkeita tekoja olen nähnyt hänen tekevän ja että hän tiedän hänessä uinuvan suuren vahvuuden ja rohkeuden, jonka herättämistä hän ehkä itsekin pelkää.

Vastaanotto oli hienoa ja sain lähennettyä monia ihmissuhteita, yksi ihminen jopa rupesi itkemään ja hän kiitti ja sanoi, että wau, kukaan ei ole ikinä ennen nähnyt näitä asioita minussa. Sanoin hänelle, että näen, että hänellä on paljon annettavaa itselleen ja muille, mutta miten hän pelkää hyväksyä tätä hienoa puolta itsessään ja pakenee sitä – kysyin, että miksi.

 

Miten haaste vaikutti minuun?

Olen itse harrastanut ihmisten kehumista aktiivisesti jo parin vuoden ajan. Monet ihmiset ovat tätä piirrettä minussa ihmetelleet ja toisaalta, olen saanut myös kuulla miten ihmiset ovat muistaneet monia mainitsemiani kehuja kuukausien tai vuosienkin jälkeen; nämä ovat saattaneet olla kehuja, joiden sanomisen olen itse unohtanut.

Tuttuja ihmisiä olenkin osannut ennen haastetta kehua (ja varmasti joku tätäkin lukiessa harmittelee, että minua sinä et ole kyllä kehunut – pahoittelut, minäkin olen vain ihminen enkä voi kehua millään kaikkia kaikesta), nyt haasteena olikin enemmän tuntemattomille ihmisille jutteleminen.

Vaikka olenkin jutellut tuntemattomillekin ihmisille tuhansia kertoja (feissaaminen + Unelmien tiellä -reili), kyllä tuntemattomille ihmisille jutteleminen silti aina jännittää –  varsinkin jos sen tekee ilman mitään agendaa tai tekosyytä (kuten feissaaminen tai unelmien kerääminen). Tuntemattomille ihmisille jutteleminen kysyi rohkeutta, mutta oli vaivan arvoista. Onkin mielenkiintoista ajatella, että todella paljon hyvää jää tekemättä maailmassa, vain koska ihmiset eivät uskalla tehdä hyvää.

”On mukavaa olla tärkeä, mutta on tärkeämpää olla mukava.”
-Tuntematon

Nyt mieltäni lämmittää ajatus siitä, että ympäri Helsinkiä ja Suomea liikkuu ihmisiä, jotka ovat hieman tyytyväisempiä ja iloisempia ja itsevarmempia kuin ennen siitä syystä, että heitä on pysähdytty kehumaan. Ehkäpä heidän ryhtinsä on hieman korostuneempi kuin ennen, ehkäpä he kantavat sitä tiettyä takkia tai huivia tai korua suuremmalla itsevarmuudella, ehkäpä he hymyilevät hieman rohkeammin kuin ennen.

Tai ehkäpä he ovat hetken olleet vain hämmentyneitä kun heitä on kehuttu ja heidän elämänsä jatkuu täsmälleen samalla tavalla kuin aina ennenkin. Ehkä, sitä minä en saa ehkä itse tietää. Mutta sen ainakin tiedän etten loukannut ketään ja että ainakin minä kuljen elämässäni hieman itsevarmempana ja tyytyväisempänä kuin ennen.

Olen joka kehullani tehnyt pienen talletuksen kuolemattomuuden tilille – vaikka kuolisin, jos yksikin kehuista on edes jollain tavalla muuttanut jonkun ihmisen elämää, jää tämä muutos elämään. Kehuttu ihminen, jonka elämä on ehkä muuttunut, kertoo muutoksesta ystävilleen ja läheisilleen, jotka ehkä kertovat tarinaa eteenpäin omille läheisilleen. Ja kaikki tämä voi lähteä liikkeelle vain yhdestä kehusta.

Kuten yleensä monien hyvien elämätapamuutosten kohdalla, ei minullakaan kehumisen aloitettuani ole enää paluuta vanhaan. Se, että minun pitäisi alkaa elää elämääni niin kuin sitä joskus ennen elin ja olla kehumatta ihmisiä tuntuisi henkiseltä itsemurhalta ja oman itseni tappamiselta ja tukahduttamiselta.

”Kun annamme oman valomme loistaa, annamme tiedostamattomme toisille ihmisille mahdollisuuden samaan. Kun vapauduimme peloistamme, olemuksemme automaattisesti vapauttaa toisia.”
–Marianne Williamson

 

Lukijalle

1. Kokeile kehua viikon ajan viittä henkilöä ja kirjaa ylös nämä kehumisen hetket. Voit lähteä liikkeelle vaikkapa kehumalla toisen pukeutumista tai luonnetta – kiva(n värinen) paita, korvakoru, hymy, olemus, tapa kohdella ihmisiä…

2. Millaisia kehuja juuri sinä kaipaat? Opi aistimaan ja kysymään millaisia kehuja muut tarvitsevat. Joku ihminen, joka saa paljon kehuja ulkonäöstään ehkä toivoo, että häntä kehutaan hänen älykkyydestään ja joku älykkäänä pidetty ihminen taas voi toivoa, että häntä kehuttaan hänen ulkonäöstään.

3. Ala kehua itseäsi sellaisilla kehuilla, joita yllä kerroit kaipaavasi.

4. Jos haluat kehittää kykyäsi jutella tuntemattomille ihmisille vaikkapa kaduilla, voi kehuminen tuntua aluksi pelottavalta. Helpompaan alkuun pääset kun vaikkapa muutamankymmenen kerran ajan aluksi vain kysyt reittiä tai vaikkapa suositusta hyvästä kahvilasta.