Single Blog Title

This is a single blog caption
04 helmikuu 2014

HAASTE #20: KODITTOMAN ILLANVIETTO

Olli Lukkari

Tämän päivän haaste käynnistyi heti keskellä yötä kello kaksitoista. Olimme kokoontuneet noin kahdeksan hengen porukalla Tuomaksen kämpille ja pakanneet reppuihin edellisenä päivänä keräämiämme ruokia. Kellon vaihtuessa perjantaista lauantain puolelle puimme lämpimästi päällemme ja aloitimme noin kilometrin mittaisen kävelymatkan kohti erästä hylättyä rakennusta. Tavoitteemme oli simppeli: etsisimme rakennuksen luota jonkin tuulelta suojassa olevan sopen ja tekisimme leirinuotion, jonka ympärillä istuisimme ja laittaisimme ruokaa.

Hullultahan tehtävä kuulosti: vielä edellisenä päiväni olin palellut ulkona seistessäni, vaikka päälläni oli ollut kahdet pitkät alushousut ja kahdet farkut sekä viisi paitaa ja parit sukat. Joku oli sanonut minulle, että tuona päivänä lämpötila oli ollut aamulla, tuulen vaikutuksen mukaan ottaen, ollut lähes parikymmentä astetta. Vaikka armeija-aikoina totuinkin yli 30 asteen pakkasiin, reagoin silti pakkaseen herkästi. Varauduinkin haasteiltaa varten jämäkästi: puin päälleni nyt viidet-kuudet housut, neljät sukat, kahdeksan paitaa, laitoin päähäni kaksi pipoa, joiden yllä vedin kahden paidan hupun. Minulla oli vielä kaulahuivi sekä kahdet hanskat.

IMG_4265

Olo oli kuin Michelin-miehellä ja öihin astuessani arvelin kuolevani ennemmin lämpöhalvaukseen kuin kylmyyteen.Pelko lämpöhalvauksesta osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä ulkona oli kaikkea muuta kuin lämmin. Lunta tuprusi valtoimenaan taivaalta ja tuuli puri luihin ja ytimiin (okei minun vaatetuksellani ei, mutta kielikuva sallittakoon).  Saavuimme hylätyn rakennuksen luokse ja havaitsimme, että meidän pitää tehdä nuotio rakennuksen ulkopuolelle: sisäpuolella ei ollut kunnon ilmanvaihtoa eikä häkämyrkytys kuulostanut houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Onneksi löysimme kolmen seinän ympäröivän sopen, jonne saatoimme rakentaa nuotion. Rakennuksen läheltä löytyi valtava määrä poisheitettyjä sohvia ja sänkyjä ja niinpä ensi töiksemme kannoimme nuotipaikan ympärille pari tällaista pehmustettua joukkoistuinta. Nuotiota varten tarvitsimme puita ja hajaaduimme porukalla niitä etsimään.Saimme kuin saimmekin tulen syttymään ja hajauiduimme: noin puolet porukasta lähti tutkimaan rakennusta sisältä käsin toisen puolen jäädessä nuotion ääreen lämpimään istumaan.

IMG_4279

Rakennuksessa oli myös graffiteja.

Rakennuksessa oli myös graffiteja.

Leave a Reply